Frankfurtissa pippaloissa

491. päivä

Päivän ilmaisu: Taxifahrer eli taksikuski

Viime viikonloppuna hankittu silmävamma näyttäisi helpottavan. Vielä torstaina oli aamusella jonkin asteinen ero vasemman ja oikean silmän välillä, mutta perjaintaina ainakin lähinäkö tuntui yhtä hyvältä. Kaukonäköä en ole vielä kerinnyt testaamaan, mutta luulisin senkin olevan ok nyt. Lääkärilaskusta semmoinen tarkennus, että edellisessä kirjoituksessa kuvailemani ”puhelinneuvonnan” laskutus ei tainnutkaan olla härskiä rahastusta vaan luetunymmärtämisongelma. Laskussa nimittäin lukee, että ”neuvonta, myös puhelimitse” eli käytännössä neuvonnan laskutus tuli kai sitten itse vastaanoton tapahtumista.

Edellisen viikonlopun piletyksestä toivuttuani lähdin lauantaina Frankfurtiin suomalaisten nettifoorumin pippaloihin. Düsseldorfin suunnalta lähti kaiken kaikkiaan 13 ihmistä, mikä on mielestäni todella hyvä saavutus. Pippalot olivat aika perinteinen suomalainen hana auki -juhla ja meno sen mukaista. Sisäänpääsymaksu (24e) sisälsi nimittäin illan juomat. Hauskaa oli itse kullakin!

Pippaloista palatessamme otimme lennosta taksin noin puolentoista kilometrin matkalle. Osa porukasta oli sen verran juhlien väsyttämää, että kävely ei tuntunut maistuvan. Viisi henkeä ahtautui normaaliin taksimersuun ja pääsimme hotellille. Taksin hinnaksi tuli mittariin 4,1e. Olin itse maksajan paikalla ja minulla ei ollut kahtakymppiä pienempää seteliä. Annoin kaksikymppisen ja sanoin, että viisi euroa. Taksikuski vastasi hymyillen, että kymmenen. Ihmettelin kaverin laskupäätä ja sanoin uudestaan, että viisi. Kuski lykkäsi käteeni kympin setelin. Pyysin siihen lisäksi vitosta, mutta kuski jankkasi kymppiä. Tätä väittelyä jatkettiin hetki, kunnes otin penkillä vielä olleen kaksikymppiseni ja annoin kympin takaisin. Sitten aloin kaivamaan kolikoistani viittä euroa. Tässä kohtaa kuski antoi viisitoista euroa ja minä vaihdoin sen kaksikymppiseen. Mutta eipä tämä näin helposti pääty. Olin juuri nousemassa autosta, kun kuski tarttui vielä olkapäähän ja alkoi inttämään, että on sääntöjen vastaista ajaa viittä asiakasta tällä autolla ja meidän pitäisi maksaa lisää. En jaksanut jatkaa väittelyä turhasta ja nousin pois. Kuski uhkasi, että hän soittaa poliisin paikalle. Huvittavaa. Kumpi teki virheen: kuljettaja, joka ottaa liikaa matkustajia vai matkustajat? Tilanteessa ei edes auttanut se, että yksi kyydissä olleista oli saksalainen ja osasi siten myös saksaksi sanoa kuskille eriävän mielipiteen. Jätimme kuljettajan kiukuttelemaan ja lähdimme pois. Kuljettaja ei – tietenkään – ollut saksalainen. Kenties hän oli intialainen tai jostain siltä suunnalta. Saksassa taksikuskeihin ei yksinkertaisesti ole luottamista, koska yleensä ulkomailta tulleet kuskit tuovat kotimaansa palvelukulttuurin mukanaan. Ulkomaista asiakasta yritetään säännönmukaisesti kusettaa ainakin ilta-aikaan.

Frankfurt tuntui kaikkien matkalaisten mielestä paljon isommalta kaupungilta kuin Düsseldorf. Keskustan pilvenpiirtäjät ja ulkoinen olemus tekee Frankfurtista kertaluokkaa isomman tuntuisen, mutta väkimäärältään se on samaa luokkaa kuin Düsseldorf. Itse pidän Frankfurtia kylmänä business-kaupunkina, mutta silti mukavamman oloisena kuin kotoista Düsseldorfia.

Frankfurtin hotelli oli taas kerran varattu halvan hinnan ja keskustasijainnin perusteella. Tällä kaavalla Saksassa pääsee lähes aina punaisten lyhtyjen tai vastaavan toiminnan alueelle. Niin myös tällä kertaa. Vain korttelin päässä Frankfurtin päärautatieasemalta homma näyttäisi lähteneen ihan käsistä. Ilmeisesti punaisten lyhtyjen alue on jätetty enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan ja sekalaisia sekavia kadun asukkeja riitti. Kun saavuimme lauantaina hotelliin, sovimme, että tapaamme toisemme läheisessä kuppilassa ja lähdemme siitä porukalla eteenpäin. Kuppilassa istuskellessa katselimme kadun toisella puolella itseään piikittävää kaveria ja hänen lähellään hengaavia naula päässä kuljeskelevia pummeja. Tämä siis tapahtui kello kaksi kirkkaassa päivänvalossa. Pummit eivät sinänsä tuntuneet vaarallisilta, mutta eivät ne oikein turvallisuuden tunnettakaan parantaneet. Sunnuntaina katselimme hotellin edessä olevia injektioruiskuja. Kivakiva.

Sunnuntaina oli sattumalta Frankfurtin maratoni. Kölnin maratonia kun en nähnyt, niin oli ihan hauska seurata hetki juoksijoiden taivallusta. Maratoni pisti kaupungin keskustan liikenteen sekaisin ja hieman onnekkaasti kaksi kolmesta autostamme oli juuri maratonialueen ulkopuolella. Näin ainakin kaksi autoista pääsi lähtemään ennen maratonin päättymistä neljän viiden aikaan.

Tämän viikon torstaina oli n. 20 astetta lämpimämpää kuin Tampereella. 24 asteen helle oli kivaa vaihtelua 15 asteeseen tippuneisiin päivälämpötiloihin. Harmi, että ensi viikolla päivälämmöt näyttäisivät laskevan jo alle kymmenen. Keskiviikkona on vapaapäivä pyhäpäivän takia. Toivottavasti kelit sallivat mopoilun silloin, koska en ole kerinnyt yli kahteen viikkoon ajamaan metriäkään.

Polttareissa ja silmälääkärissä

485. päivä

Päivän ilmaisu: Augenarzt eli silmälääkäri

Viikko oli lauantain polttarireissua lukuunottamatta kohtuullisen tylsä. Keskitytään siis polttareihin.

Olimme varanneet saunan (no itse asiassa vaan ilmoittaneet, että pistäkää valmiiksi lämpiämään, sen kummempaa varausta ei tarvinnut), jossa aloittelimme siinä kuuden aikaan. Sauna maksaa kertalipulla 8,9e/saunoja. Sauna oli muuten lähes suomalaista saunaa vastaava, mutta varsinaista kiuasta siinä ei näkynyt missään. Löylyn heitto hoidettiin kaatamalla vettä suppiloon, josta se valui putkea pitkin jonnekin päin ja lopulta höyrystyi. Mutta ihan hyvä sauna varsinkin kun ison saunatilan saa melko varmasti ikiomaan käyttöönsä näin halvalla.

Saunalta siirryimme lähistön ravintolaan, jossa saa syödä buffetista niin paljon kuin jaksaa. Buffet kustantaa 13,9e ja siihen sisältyy erilaisia lihoja, kasviksia ja muita, jotka kaikki paistetaan yhdessä wokkipannulla. Systeemi on sama kuin aiemmin kesällä käväisemässäni paikassa, mutta hinta on 6 euroa vähemmän. Koska paikka on aivan kämpän lähistöllä, siellä voisi käydä myöhemminkin syömässä.

Lopuksi sitten lähdimme vanhaan kaupunkiin jatkoille. Jossain vaiheessa polttarisankari onnistui sohaisemaan sormellaan silmääni. Illalla ei sitten muuta kertomisen arvoista sattunut ja sunnuntai meni nukkumiseen ja silmän potemiseen.

Koska silmä ei ollut vielä tänään maanantainakaan hyvässä iskussa, otin päivän saikkua ja kävin näyttämässä silmää silmälääkärille. Jos kuuluisin julkiseen sairauskassaan, olisin joutunut menemään ensin yleislääkärille hakemaan lähetteen silmälääkärille. Koska olen privaattikassassa, hakeuduin suoraan erikoislääkärille. Silmälääkäreitä lähistöllä onkin todella monta (kuten kaikkia muitakin lääkäreitä).

Ensiksi mailasin löytämälleni lääkärille ennen yhdeksää, mutta tästä ei koitunut mitään vastausta. Sitten yritin soittaa lääkärille, mutta vastaanotossa ei puhutta sanakaan muuta kuin Saksaa. Pyysin kaveria soittamaan silmälääkärille ja varaamaan ajan. Aikaa ei voinut varata, mutta 14-14:30 lääkärissä oli päivystysaikoja. Kun olin juuri menossa lääkäriin 13:55, soitti lääkäri aiemman mailini perusteella. No hyvä, lukevat siis mailejaan. Noin 30 sekunnin soitto maksoi kuitenkin 10,72e ja sitä nimitettiin puhelinneuvonnaksi. Joopajoo...

Lääkäri totesi vamman luonteen ja sanoi, että naarmu sarveiskalvossa. Parin päivän päästä pitäisi olla taas ihan kunnossa ja määräsi jotain silmätippoja käytettäväksi. Vaikka sairaanhoitajat eivät englantia osanneetkaan, lääkäri puhui tarpeeksi sujuvasti (ihmettelen, ettei osannut sujuvasti, koska weppisivujen mukaan kaveri oli opiskellut englannissa). Nimen perusteella arvasi vielä suomalaiseksi. Aika odottamatonta. Koko lääkärikeikka kustansi 62,91e + silmätipat 13,8e. Tämän vuoden sairauskuluja n. 250e täynnä, vielä olisi 150e rajaan, jolloin pitäisi lähettää laskut vakuutusyhtiölle. Jos 400e ei tule täyteen, ei laskuja kannata lähettää ja saan palautuksina 400e vuoden lopussa.

Huomenna töihin taas ja pitää tässä pari päivää ottaa rauhallisemmin ja varovaisesti silmän kanssa.

Asiasta toiseen. Varasimme hotellihuoneet ensi vuoden Oktoberfesteille Müncheniin. Kun huonevarauksen tekee vuotta(!) ennen, huoneen voi löytää vielä järkevään hintaan. Varasimme yhden neljän hengen huoneen hintaan 340e ja yhden kahden hengen huoneen hintaan 300e, molemmat kolmelle yölle. Ei paha hinta kummastakaan, kun vertaa viime huhtikuussa vallinneisiin hotellihintoihin: 150e/yö/naama halvin.

Suomen medioissakin tästä oli juttua, mutta jos jollain meni ohi: Saksaan tulee ensi vuoden alusta ”TV-maksu” internet-yhteydellä varustetuille tietokoneille ja kännyköille. Vanhastaan maksu oli vain TV:lle ja radiolle. Maksu taisi olla alle kuuden euron luokkaa kuukaudessa, mutta se ei taida olla edes talouskohtainen (TV-maksu on TV-kohtainen, mutta toisen telkun voi pitää ilmaiseksi). Internet-maksua voinee vielä valvoa jotenkin, mutta ihmettelen miten kännykkämaksua voi valvoa. Tuleeko kadulla valvoja pyytämään kännykkää nähtäväksi? Entä mikä määritellään nettiyhteydellä varustetuksi. Oma kännykkäni ei todellakaan ole nettikäyttöön sopiva, vaikka sillä kyllä weppisivuja näyttäisi pääsevän lukemaan. Joutuukohan työnantaja maksamaan työsuhdekännykästä vielä TV-maksunkin? Toivottavasti Suomessa ei lähdetä tälle samalle tielle.

Ensi viikonloppuna on sitten suomifoorumin pippalot Frankfurtissa. Täytyy ottaa vähän rauhallisemmin kuin tänä viikonloppuna.

(kuva Kotkanpesältä)

Tapahtumaköyhää

477. päivä

Päivän ilmaisu: Geburtstag eli syntymäpäivä

Maanantain poliisiseikkailun jälkeen ei ole mitään sen kummempaa tapahtunut. Maanantaiseen blogaukseen vielä semmoinen kommentti, että Saksassa on lain mukaan pakko kantaa virallista henkkaria mukanaan koko ajan. Ajokortti ei ole virallinen henkilöllisyystodistus Saksassa – ei edes saksalainen ajokortti.

Lauantaina kävin ensin työkaverin synttäreillä ja sieltä sitten menin kantapöytään vähän jälkeen yhdentoista. Työkaverille (espanjalainen) vein Rasmuksen CD:n lahjaksi. Halusin viedä jotain suomalaista ja musiikki on helppo lahja, jos on minkäänlaista aavistusta lahjan saajan musiikkimausta. Hyvin tuntui kelpaavan lahja.

Kantiksessa oli taas todella paljon porukkaa. Tosin muutama oli taas vain Saksassa vierailulla, mutta näitä tuntuu käyvän melkein joka kantiksessa. Kantapöytää ei voine enää nimittää pelkästään Düsseldorfin kantapöydäksi, koska siellä käy jatkuvasti Düsselin ulkopuolella asuvia suomalaisia. Yleensä Düsseldorfin asukit muodostavat puolet porukasta ja sitten muualta tulevat loput. Tällä kertaa porukkaa oli Leverkusenista, Bochumista, Mönchengladbachista ja Bonnista. Taitaa lumipalloilmiö huolehtia kantapöydän suosiosta. Porukka vetää puoleensa uutta porukkaa.

Sunnuntaille ei ollut mitään järkevää ohjelmaa, joten käväisin Venlossa Hollannin puolella. Venlossa ei ollut mitään sen erikoisempaa, mutta olipa joku kohde minne ajella. Matkalla testailin vähän mopoakin. Kokeilin paljon mopo kulkee eri vaihteilla (noo, kaikkia vaihteita ei tullut kokeiltua). Ykkösellä rajoittaja taitaa tulla vastaan siinä 120km/h nurkilla. Kakkosella 160km/h ja kolmosella pääsee mittarin mukaan 200km/h. Kaksi ekaa vaihdetta riittävät siis ajeluun Suomessa ja kolmosella pärjää mukavasti Saksassa. Sitten on vielä kolme vaihdetta reservissä. Nätisti ajamalla puimuri vie alle kuusi litraa sadalla, mutta tänään se vei yli 9 litraa. Kahvan kääntäminen näkyy aika selkeästi kulutuksessa.

Semmosta. Ilmat näyttävät jatkuvan hyvinä. Ei ole satanut ja lämpötilat ovat olleen 20 nurkilla. Saapa nähdä mitä ensi viikko tuo tullessaan.

Gestapo tarjoaa blogattavaa, á 5e

471. päivä

Päivän ilmaisu: Depp eli pässi (ei siis se määkivä pässi, vaan idiootti)

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellista blogaamista! Tulin juuri töistä ja jouduin (taas) matkalla gestapon pysäyttämisäksi. Olin liikkeellä suomalaisen kaverin kanssa. Kerrataanpa mitä tapahtui.

Lähdimme polkemaan kuntosalilta kotiin eikä kumpikaan huomannut laittaa polkupyörän valoa päälle. Ehdimme ajamaan noin 500 metriä, kun ensimmäisissä liikennevaloissa kävelijöiden valot olivat juuri vaihtuneet keltaiselle. Samaiseen risteykseen saapui juuri poliisiauto, jonka kuljettajan mielestä meidän olisi vielä pitänyt mennä ja joka jäi hetkeksi odottelemaan risteykseen. Emme kuitenkaan viitsineet ottaa sitä riskiä, että poliisi näkisi meidän menevän punaisia päin, joten jäimme odottamaan.

Poliisiauto ei sitten jatkanutkaan matkaansa vaan pysäytti tien sivuun. Kaverille tuli ahaa-elämys ja napsautimme molemmat pyörän valot päälle. Valot tosin toimivat vain pyörän liikkuessa, koska molemmilla on dynamo. Vihreitä valoja odotellessa poliisit – mies ja nainen – tulivat autosta ulos ja asettelivat koppalakkia päähän. Heti kun lähdimme vihreillä yli, tahtoi poliisi pysäyttää meidät huutelemalla niitä näitä saksaksi. Pysähdyimme sitten poliisin juttusille. Vuoropuhelu meni jotenkin näin:

Gestapo saksaksi: ”Jaahas, kaksi pyörää ilman valoja.”

Rehdit suomalaisnuoret englanniksi: ”Meillä on dynamo molemmilla, valo ei näy paikalla seisoessa.”

Gestapo saksaksi: ”Pyörissä ei ole valoja.”

Rehdit nuoret englanniksi: ”Osaisitko englantia, saksa ei oikein taivu.”

Gestapo saksaksi: ”Me olemme Saksassa ja saksassa puhutaan saksaa.”

Gestapo jatkaa saksaenglannilla: ”Missä engelsmannien passit ovat.”

Nuoret englantisaksalla: ”Ei olla engelsmanneja, ollaan suomalaisia eikä meillä ole passia mukana.”

Gestapo (tästä lähin saksaenglantia): ”Passi pitää olla mukana, antakaa passi.”

Nuoret (tästä lähin pääosin englantia, vähän saksaa): ”Ei ole passeja, käykö ajokortti.”

Gestapo jatkaa valistamista: ”Passi pitää olla mukana, antakaa passi.”

Nuoret: ”Ei ole passia, EU-kansalaisen ei tarvitse pitää passia mukana EU:n alueella.”

Gestapo: ”Kyllä passi pitää olla mukana.”

Nuoret: ”Ei pidä. EU-kansalaisen ei tarvitse kantaa passia. Ota tästä ajokortti.”

Gestapo: ”Mutta passi pitäisi olla... no antakaa ajokortit.”

Gestapolainen ojentaa ajokortit kaverilleen (naiselle) ja jatkaa: ”Niin, pyörissä ei ole valoja.”

Nuoret: ”On dynamo, joka ei toimi, jos ei aja. Voidaanko ajaa näytiksi?”

Gestapo: ”Selvä.”

(Molemmilla toimii etuvalo, toisella hieman himmeämmin. Vain toisella toimii takavalo – ei tosin minulla)

Gestapo: ”Tässä (kaverin) pyörässä on lamppu himmeänä.” (kai se näin sanoi, muuta syytä ei ollut)

Minä: ”No mikäs tässä pyörässä on vikana?”

Gestapo: ”Jassoo, ei ole etupyörässä heijastinta... katsohan kun kaverillasi on.”

Minä: ”Ei ollut ostettaessa, pitäisikö olla.”

Gestapo: ”Ei ole heijastinta, heijastin pitää olla.”

Minä: ”Selma.”

(Gestapo häviää maijaan miettimään rangaistusta. Todettakoon tässä kohtaa, että minulla oli passi mukana aivan sattumalta, koska kävin aamulla hakemassa verokorttia... tai siis yritin, siitä lisää kohta)

Gestapo: ”Se olisi sitten 10 euroa.”

Nuoret: ”Molemmiltako vai mitenkä?”

Gestapo: ”Sinä maksat viisi ja sinä viisi.”

Nuoret: ”Siinäpä tuo.”

Gestapo: ”Pyörillä ei sitten saa ajaa, vaan pitää työntää.”

Gestapo ojentaa lappusen ja lähtee. Koko ”rikos” meni kaverin piikkiin, koska 10e lappu oli kirjoitettu vain hänelle. Olisinkohan saanut itselleni matkamuiston, jos olisin huomannut pyytää. Rikoimme §17StVO -sääntöä. Lappu oli nimeltään Quittung über Erhebung eines Verwarnungsgeldes eli kuitti varoitusmaksusta.

Hieman epäselväksi jäi rikoinko itse sääntöjä enempää kuin puuttuvan etupyörän heijastimen verran. Kaverilla on valot pyörässä edessä ja takana, mutta etuvalo on himmeä. Todennäköisesti poliisi luuli meidän ajavan valoitta, koska liikennevaloissa seisoessa valot eivät palaneet (oikeasti eivät palaneet ajaessa ennen liikennevalojakaan, mutta tätä poliisit eivät voineet havaita). Koska pysäyttämään olivat ryhtyneet, eivät voineet jättää rankaisematta.

Talutimme pyörää vähän aikaa ja sitten poliisien kadottua näkyvistä, jatkoimme ajoa. Kotiin ajaessa matkalla vastaantulleilla pyörillä oli arviolta 20% etuvalo. Poliisilla olisi tässä hyvä sauma tehdä rahaa valtion kassaan.

Foorumilta muuten lueskelin, että saksalaispoliisin sinuttelusta voi saada 500e sakot. Kannattaa siis puhua englantia, niin ei tule sinutteluongelmia.

26 vuotta Suomessa, poliisi pysäyttänyt yleisen ratsian ulkopuolella kerran puhalluskokeeseen. Yhdessä ratsiassa liikaa matkustajia etupenkillä ja 150mk sakot muistaakseni. Kampanjoiden aikana Suomessa poliisi puuttuu kevyenliikenteen rikkeisiin, mutta muuten ei tunnu paljoa kiinnostavan. Ei taida olla resursseja tai muuten vaan järkilinja.

Vuosi ja neljä kuukautta Saksassa. Poliisi pysäyttänyt kolme kertaa ja yhdet sakot tai miksi tuo piti tulkita. Mahdollisesti väärästä syystä sakotti, mutta se pitää vielä selvittää. Saksassa tai ainakin Düsseldorfissa polizeita riittää. Hieman mielikuvani saksalaispoliisista himmeni. Tähän asti olen ollut saksalaispoliisin kanssa juttusilla ehkäpä seitsemän kertaa, eikä ole ollut mitään ongelmia (kerran jututettiin moottoripyöräpoliiseita mopoista ja muutaman kerran olen udellut, että mitä tapahtuu, kun poliiseita on niin paljon paikalla – ja tietty ne pari pysäytystä).

Aamulla kävin hakemassa verokorttia Einwohnermeldeamtista. Sisään mennessäni pysähdyin lukemaan infotaulusta eri tiskien tarkoitusta. Ystävällinen porttieeri tuli kysymään, että mitä etsin ja taikasanalla Lohnsteuerkarte hän opasti minut infotiskille. Onneksi opasti, sillä en missään nimessä olisi yrittänyt saada verokorttia infotiskiltä. Virkailija sanoi, ettei voi tehdä minulle vuoden 2006 verokorttia, koska joku oli tehnyt sen jo perjantaina. Virkailija ei tosin tiennyt miten kortille oli käynyt sen tekemisen jälkeen. Pyysin saman tien vuoden 2007 verokortin, niin ei tarvitse sen kanssa alkaa vehtaamaan myöhemmin. Illalla 2006 verokortti löytyi postilaatikosta ja tämä tarina sai onnellisen lopun. Olen todella yllättynyt, että vuoden 2006 verokortti tuli sähköpostin perusteella kotiin. Myös Einwohnermeldeamtin palvelu oli sinänsä loistavaa ja sujui pääosin englanniksi. Jopa Suomessa sähköpostiasiointi voisi olla ongelma. Tosin eräs ulkkari kyseli juuri kesällä, että tiedänkö missä on Suomen parasta palvelua. En ollut uskoa korviani, kun paras palvelu löytyi kuulemma verotoimistosta. Ei sillä, että minulla olisi yhtään valittamista Tampereen verotoimiston palvelusta, mutta luulisi, että parasta palvelua saisi muualta kuin valtion virastoista.

Sitten taas huomenna laittomalla pyörällä töihin. Pitää olla tarkempi valon kanssa, mutta joskus se vaan unohtuu...

Kohti ongelmatonta aikaa?

470. päivä

Päivän ilmaisu: Marathonlauf eli maratoni

Tällä viikolla oli taas suomivieraiden aika. Taas tuli haukuttua Saksa ja saksalaiset sekä saatua tuliaisiksi Xylitol-purkkaa, korppuja, tummaa leipää ja kaurahiutaleita. Näillä suomalainen sissi pärjää taas monta kuukautta!

Koska suomivieraat saapuivat Kölnin maratonin takia, tuli itsekin taas käytyä Kölnissä. Eipä tuo ollut mielenkiintoisemmaksi muuttunut. Mutta tulipahan poikettua. Se jäi kaivelemaan, etten mennyt tuntia aiemmin ja nähnyt maratonimeininkiä, mutta ehkä sitten joskus myöhemmin.

Torstaina jouduin taas polkupyörän korjaushommiin. Takakumi oli tyhjentynyt mitättömän pienen lasinsirpaleen takia. Vaihdoin uuden sisäkumin takarenkaaseen, mutta ensi kerralla (onhan kumi ollut puhki jo kolme kertaa Saksassa olon aikana, joten eiköhän se vielä mene) voisin kenties investoida sekä sisä- että ulkokumiin. Jos saisi vähän paremmin pistosuojatun gummin alle. Muuten toivon, että pyörä jaksaisi palvella vielä jonkin aikaa, koska ihan huippukuntoiseksi sitä ei enää voi sanoa.

Lauantaina koitti viimein suuri päivä, jona sain viimeisen moottoripyörän hankkimiseen liittyneen ongelman ratkaistua. Vara-avain nimittäin oli saapunut Esseniin ja kävin sen sieltä noutamassa. Kiitos työkaverini puhelinkeskustelun aiemmin, vara-avain on kova metalliavain eikä pehmeä muoviavain. Ei vara-avaimen nouto ihan ongelmitta mennyt. Ensiksi vaativat passia kopioitavaksi, jota ei mukana ollut, koska kukaan ei kertonut sitä tarvittavan. Tämä ongelma ratkesi sillä, että eräs myyjistä totesi minun olevan ”tunnettu asiakas”. Toinen ongelma meinasi tulla siitä, että herra Grosch oli luvannut toimittaa minulle vara-avaimen ilman kustannuksia, mutta hän oli edelleen sairauslomalla. Myyjä uskoi kuitenkin puhetta ja sain avaimen ilman maksuja. Mitään en kyllä olisikaan maksanut. Toivottavasti Essenin BMW-liikkeen kanssa asiointini loppuu tähän.

Viime viikolla aloittamani sota pikkulemmikkejäni vastaan ei ole tuottanut toivottua tulosta. Vaikka hyönteiset eivät enää ainakaan samasta paikasta ruokaansa löydä, jotenkin ne vain rakastavat luonani asumista. Nyt niittä näyttäisi olevan noin kymmenen seinillä ja katossa. Harmi vaan, etten ollenkaan tiedä miksi ne luonani viihtyvät. Mielessäni ajoitin hyönteisongelman uuden jääkaapin saapumiseen. Kenties hyönteiset tulivat extrana. Mene tiedä.

Tulkitsin viime viikkoisen neonatsi-lapun väärin. Se olikin antineonatsien lappunen, jossa nämä varoittivat neonatsien toiminnasta lähialueella. Huonosti olivat otsikoineet, vaikka kenties paremmin saksaa ymmärtävä olisi otsikoista tajunnut lapun sisällön olevan antineonatsien käsialaa.

Töihin mennessä keskiviikkona havaitsin mailien joukossa ilmoituksen, että minun tulisi palauttaa verokortti lokakuun 14. päivään mennessä tai minua verotettaisiin ankarasti. Olivat sitten jaksaneet odottaa vuoden alusta näin kauan, että pääsevät vasta viime hetkellä kertomaan asiasta. Itse elin siinä uskossa, että jos mikään ei veroluokassa muutu, ei mitään korttia tarvitse toimittaa. Kollegoiden mukaan lapun olisi pitänyt tulla postiluukusta jo viime vuoden lopussa, mutta eipä ole näkynyt. Huomenna menen käymään Einwohnermeldeamtissa eli kaupungintoimistossa hakemassa lapun. Toivottavasti en joudu maksamaan viittä euroa ”uudesta” verokortista, koska mitään en ole saanut ja lain mukaan heillä on velvollisuus verokortti minulle toimittaa. Jos etukäteen harmittaa se, että puolitoistatuntia menee tämän asian hoitamiseen ja käytännössä ihan hukkaan. Yritin muuten hoitaa hommaa puhelimitse ja sähköpostitse, mutta toimistosta tuntuu olevan mahdotonta saada ketään kiinni.

Palataanpa sitten vielä Itävallan matkaan. Mopon toiminnasta sen verran, että kulutus tippui 6,1 litraan sadalla ja parhaimmillaan se oli luokkaa 5,5-5,7 litraa sadalla. Erinomaista. BMW lupaa 98-oktaanisella 120km/h tasaisessa vauhdissa 5,5 litran kulutusta, joten tämä pitänee käytännössäkin paikkansa. Kulutus on tosin litraa suurempi kuin Hondassa, mutta onhan tuo sitten rivakampi menijä tarpeen vaatiessa. Kokonaismatkakulut jäivät alle 500 euron. Tällä summalla olisi mahdotonta tehdä vastaavaa reissua Suomesta. Jotain hyvää Saksassa asumisessa. Matkakuvat löytyvät tästä linkistä: http://tinyurl.com/q2y5t

Tässä näyttää käyvän niin, ettei mitään pitkäaikaista ongelmaa ole enää jäljellä. Verokortin kun saan hankittua maanantaina, en muista mitään sellaista ongelmaa, jonka selvittämiseen tarvitsen jonkun muun palveluksia. Mahtava olotila! Montakohan viikkoa tästä pääsen nauttimaan...

Hyönteisten hyökkäys!

465. päivä

Päivän ilmaisu: Insekt eli hyönteinen

Sitten takaisin arkeen. Ei päivää ilman asuntohuolia tai muita Saksan arjen pieniä seikkailuita. Tai no, lomalla nämä unohtuivat, mutta taas tulivat palatessa takaisin uusin ilmein.

Viime viikolla soittelin jälleen kerran Esseniin ja kyselin puimurin vara-avaimesta. Tällä kertaa puhelu ohjautui keskukseen ja jouduin ojentamaan puhelimen työkaverille. Paljastui, että herra Grosch on kipeänä ja joku toinen myyjä selvittää vara-avaimen tilanteen. Myyjä soitti selvitystyönsä jälkeen takaisin(!) ja ilmoitti, ettei heillä ole mitään tilausta vara-avaimesta. Mitä helvettiä? Eikö Grosch tilannut avainta, vaikka niin lupasi yli kaksi kuukautta sitten?! Eipä siinä mitään, työkaverini, joka jälleen hoiti puhumisen, sopi, että avain tilataan ja lupasivat vielä tilata kovan avaimen rikotun pehmeän tilalle. Kova on tosin halvempi, mutta otan mieluummin kestävän kuin hajoavan avaimen pyörääni. Puhelimesta huomasin, että olivat yrittäneet soittaa perjantaina Essenistä. Hieman liian ajoissa, koska avaimen saapumisen piti kestää viikon (taas jälleen kerran, kuten silloin kaksi kuukautta sitten). Soitan taas huomenna Esseniin ja selvitän tilanteen. Ikinä en ole näin hankalasti joutunut asioimaan minkään yrityksen kanssa. Eikä kyseessä ole edes mikään ainutkertainen asia vaan avaimen tilaaminen.

Juuri kun saavuin sunnuntaina Dachaun keskitysleiriltä, oli postilaatikossa neonatsien mainoslappunen. Toivottivat naapuruston vierailulle heidän tapaamispaikkaansa. Hyvän ajan valitsivat. Montakohan uutta jäsentä tällä värväyskampanjalla saadaan.

Sunnuntaina kotiin tullessani havaitsin joutuneeni hyönteishyökkäyksen kohteeksi. Kotini oli valloittanut miljoona pientä siivekästä olentoa. Olin jo aiemmin nähnyt muutaman yksilön jauhoja ja myslejäni sisältävän kaapin lähistöllä, joten päättelin hyönteisten olevan näistä kiinnostuneita. Raijasin kaikki vanhat jauhot, myslit ja puurohiutaleet roskikseen ja siivosin kaapin. Lisäksi tapoin kaikki näkemäni 73 siivekästä. Saa nähdä rauhoittuuko tilanne nyt, kun pakkasin uudet kuivatarvikkeet muovilaatikoihin hyönteisiltä turvaan. Aiemmin luulemani homeinen kahvi ei sitten ollutkaan homeista vaan tämän siivekkään ötökän toukan kutoman seitin peitossa. Nam! Huomasin, että kirjoitus/ruokapöytäni on myös eläväistä sorttia. Paperien alla tepasteli sokeritoukkien (siis niitten vessassa ja eteisessä kävelevien) näköisten otusten kaltaisia vipeltäjiä. Siivosin pöydän ylimääräisestä, mutta en oikein käsitä mistä ne pöydälle olivat löytäneet. Sanottakoon vielä, että Suomessa ei samanlaisia ongelmia ollut, vaikka siisteystaso oli sama kuin täällä.

Ei käy elo tylsäksi Saksassa. Arkeen löytyy aina pientä puuhastelua eikä turhia rutiineita pääse muodostumaan. Ellei rutiiniksi lasketa soittelua BMW-liikkeeseen.

Kotkanpesä, Dachau ja koti

463. päivä

Päivän ilmaisu: Konzentrationslager (lyh. KZ) eli keskitysleiri

Sitten alkoi reissun viimeinen päivä. Vaikka alunperin olin varannut reissuun vielä ainakin päivän ja yhden vielä varalle, en näitä malttanut käyttää.

Olin aamulla heti ensimmäisessä 8:55 lähteneessä bussikyydissä Kotkanpesälle. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä poistuessani yhdeltätoista alkoi porukkaa olemaan paikalla turhan paljon. Bussikuljetus ylös maksaa 14,5e. Jos paikalle vielä uudestaan lähden, otan ilman muuta 40e opastetun kierroksen, jossa on muutakin kuin pelkkä Kotkanpesä. Kokemukseni mukaan pesälle kannattaa varata aikaa noin puolitoista tuntia. Näkee varmasti tarpeeksi ja kerkiää kävelemään polkua pitkin alas bussipysäkille. Kotkanpesä on pakko nähdä -paikka. Hienot maisemat ja paljon historia-arvoa.

Kun nousin bussilla pesälle, eräs jenkki kysyi, että satunko olemaan venäläinen. Kun sanoin, että en ole ja kysyin, että miksi venäläiseksi luulit, hän sanoi takista päätelleensä, kun on niin kovan näköinen (tough). Takki oli siis ajotakkini, joka kenties normitakkina näyttää liian topatulta ja hassulta. Jenkki ei siis tajunnut minun olevan mopolla liikenteessä. Näin saman jenkin myöhemmin pesällä ja tällä kertaa hän kysyi, että onko koko puku Goretexiä (selässähän tuo lukee) ja jotain muuta pukuun liittyvää. Taisi olla vähän katumapäällä oudon kysymyksensä takia ja halusi korjailla kysymystään. Selitin, että puku on ajopuku ja sitten kaveri alkoikin hymyilemään – kenties tajusi kyselleensä hassuja. Kertoi haluavansa samanlaisen, jos hankkii mopon. Hassu jenkki. Jenkkejä muuten oli sekä Kotkanpesällä että Salzburgissa paljon.

Kotkanpesältä kiisin motaria pitkin kohti Dachauta. Tai näin minun piti tehdä, kunnes edessä oli ruuhka. Sitten koukkasin liittymästä pienemmille teille ja ajelin Dachauhin asti pienempää tietä ilman ruuhkassa seisomista. Dachauseen saavuin kahdelta ja minulle jäi aikaa noin kaksi ja puoli tuntia ihmetellä leiriä.

Dachaussa vuokrasin (3e) puhelimen näköisen audiotour-laitteen, joka kertoo paperiin merkityissä pisteissä englanniksi jotain historiasta. Hyvä hankinta, mutta opastettu kierros olisi varmaan parempi. Opastettuja kierroksia satuin vahingossa välillä kuuntelemaan, kun niitä vastaan tuli. Dachau on muuten ilmainen turistikohde. Itse olin paikan päällä pari tuntia, mutta kolme tuntia kannattanee varata kunnolliseen katselemiseen. Dachau on myös pakko nähdä -kohde. Ajatuksia herättävä. Aika kelmejä nämä saksalaiset ovat olleet.

Dachaussa mietin, että lähden ajamaan kotia kohti ja ajan kotiin asti, jos jaksan ajaa. Jaksoinhan minä ja päivän aikana tuli kelattua yli 800 kilometriä. Vähän turhan paljon. Loppumatkasta ajoin pari tuntia pimeässä ja sateessa. Pyörän päällä kypärä päässä pimeys+sade = sokeus. Pari sataa tuli ajettua muitten valoja seuraillessa noin satasen vauhtia. Välillä kyllä hirvitti, mutta minkäs siinä sitten tekee.

Yleisenä reissukokemuksena semmoinen, että Gasthauseissa ja pikkuhotelleissa asukkaiden henkilöllisyydellä ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Useimmiten hotelliin mennessä joutuu vähintään antamaan nimensä ja joskus passin numeron. Ainoastaan Innsbruckin hotellia kiinnosti kuka olen aina passin numeroa myöten. Muille riitti raha tai luottokorttitiedot pois lähtiessä.

Toinen faktatieto lokakuun alkuun ajoittuvalle matkustajalle: lokakuun kolmas päivä on Saksan yhtenäistymisen vuosipäivä ja se on yleinen vapaapäivä. Jos päivä ajoittuu alku- tai loppuviikkoon, ovat tiet täynnä saksalaisia pitkän viikonlopun viettäjiä. Ei hyvä, jos on itsekin tien päällä.

Sitten kommentteja moottoripyörästä ensimmäisen pitemmän reissun jälkeen. Pyörä toimi loistavasti! Jopa sivulaukut olivat ok, vaikka voisivat ne paremmatkin. Ainut tekninen ”ongelma” oli, että jouduin laittamaan lisää ilmaa renkaisiin, koska niistä oli lähtenyt 0,3 baria molemmista. Kahvalämmittimet ovat painonsa arvoiset kultaa kylmemmillä keleillä. Ei tarvitse näppien palella. Laukkujen kanssa voi todistetusti ajaa 214km/h (navi tallensi nopeuden). Tämä tuli kokeiltua vahingossa, kun vasemmalla kaistalla takana tullut bemari hiillosti vähän aikaa. Hetkellinen juttuhan tuo vain oli, joten valmistajan 180km/h suositusta en kyllä ajatellut ylittää taas. Mittarissa reissun jälkeen 4044 kilometriä.

Seitsemän päivän reissu kutistui viiteen, joten ainakin yksi kohde olisi saanut olla vielä takataskussa maanantaille. Mutta hyvin tämä näinkin meni. Ensi vuonna Alpit taitavat olla jo aika varma ajokohde, sen verran hauskaa oli. Syyskuun loppu tuntui hyvältä ajankohdalta, koska kelit olivat mukavat ja liikenneruuhkia ei juuri näkynyt. Tai sitten kävi vaan säkää.

Lopuksi vielä reissussa opitut jutut moottoripyörämatkustamisesta. 300km päivä on hyvä pätkä ja keskelle sekä loppuun tuota pätkää olisi hyvä olla joku hauska kohde. Itävallassa ja Etelä-Saksassa oli paljon huoneita vapaana tienvarsikylttien perusteella ja sinne ei etukäteen tarvitse hotellia varata. Infopisteistä on helppo käydä kysymässä hotellia, kunhan saapuu tarpeeksi ajoissa kaupunkiin. Aikainen herätys ja tukeva aamupala takaavat mukavan ajopäivän. Varsinainen ruokailu kannattaa ajoittaa vasta ajopäivän loppuun. Näin välttyy ruuan tuottamalta väsymykseltä ja valoisaa päiväaikaa on enemmän ajamiseen ja turistikohteissa käymiseen. Muutama välipala kannattaa toki syödä. Ehotels.de ja hrs.de ovat hyviä varauspalveluita Euroopan hotelleihin. Että semmoinen reissu.