Milanon reissu

519. päivä

Päivän ilmaisu: Präjudiz eli ennakkoluulo

Tähän blogaukseen keräsin oikein kunnolla tekstiä. Harmillisesti tämä ei ole Saksaa syväluotaavaa ajatusvirtaa vaan matkakuvausta pikareissustamme Milanoon. Lähdimme torstaina illalla Air Berlinillä Düsseldorfin kentältä Milanoon (lento meni tosin Bergamoon Milanon naapuriin) ja saavuimme sieltä tänään.

Air Berlin osti lentoyhtiö DBA:n jokin aika sitten ja menolentomme hoitui DBA:n koneella, jossa osa henkilökunnasta oli DBA:lta ja osa Air Berliniltä. DBA on entinen British Airwaysin yksikkö. Voisiko DBA lyhenne tulla niinkin hassusta yhdistelmästä kuin Deutsche British Airways? Lento oli muuten normaali, mutta matkustamohenkilökunnalle annan erikoiskunniamaininnan hauskimmasta lennostani ikinä. Lennon turvaohjeet voi esittää käsittämättömän tylsästi tai sitten niistä voi tehdä ”häikäisevän” performanssin, kuten meidän lentoemomme esimerkillään näytti.

Lento saapui iltasella Bergamoon, josta siirryimme näppärällä bussikuljetuksella (45min) Milanoon. Bussi kustansi vain 5,2e per naamari per suunta. Hotellimme Mini Aosta sijaitsi Milanon päärautatieaseman vieressä. Vasta paikan päällä havaitsimme, että hotelli oli remontissa ja että hotelli valittelee meteliä 7:30 – 17:00 välisenä aikana. Onneksi remontin vaikutukset jäivät siihen, että yhtenä aamuna heräsimme siinä puoli kahdeksan aikaan kovaan paukkeeseen ja nukkuminen loppui siihen. Hotellissa ei ollut minkään sortin äänieristyksiä ja iloinen italiankielinen puhe kuului naapurihuoneesta ilman esteitä. Tämäkään ei oikeastaan meitä haitannut ja hotelli oli ihan ok. Hotellin aamupala sisälsi pitsataikinaan tehtyä leipää, hillokroissantteja, kahvia, hilloja ja mehua. Toisin sanoen se oli surkea.

Torstaina emme ehtineet hotellin lähialuetta pidemmälle. Perjantain käytimme nähtävyyksien katseluun ja shoppailuun. Lauantaina jatkoimme nähtävyyksien katselua ja shoppailua. Sunnuntaina oli sitten vuorossa Bergamo ja sen vanha kaupunki. Seuraavaksi katsaus erilaisuuksiin ja yllätyksiin satunnaisen yllättävässä järjestyksessä.

Milanossa riitti muotikauppoja, mutta sieltä löytyi myös normaalien ihmisten kauppoja. Itseäni Louis Vuittonin ja muitten laukku- sekä muotimaakarien tekeleet eivät juuri kiinnostaneet muuten kuin poskettomien hintojensa takia. En jaksanut etsiä vallattominta hintapyyntöä, mutta 1020e hinta normaalista käsilaukusta jäi mieleen. Kenties tuo oli tarjouksessa, koska se oli isossa näyteikkunassa lähes yksistään lompakon (350e) ja jonkun muun design-tuotoksen kanssa. Mitä lompakolla ja laukulla edes tekee, jos niitten jälkeen ei ole mitä lompakkoon laittaa eikä mitään millä voisi hankkia laukkuun täytettä? Kantaa tyhjää Vuittonin lompakkoa tyhjässä kassissa ja pelkää muotitietoisen varkaan vaativan tyhjää laukkua itselleen? Puolella tämän laukun hinnasta sai puimuriin kaksi(!) BMW:n alkuperäislaukkua vedenpitävine sisäpusseineen. Ja nuo puimurin laukutkin ovat törkyhintaisia eivätkä edes pidä vettä ilman sisäpusseja. Mitä tästä opimme? Tienaan selkeästi liian vähän.

Muotiliikkeistä jäi sellainen varma vinkki mieleen, että seuraava suuri hitti on armeijapukeutuminen. Muutamassa liikkeessä näkyi selkeästi armeijan vaatetusta apinoivia luomuksia. Osassa oli natsatkin paikallaan. Kersantti näytti olevan eniten muodissa oleva sotilasarvo.
Shoppasin itsekin uutta vaatetusta, kun kerran muodin mekkaan matkustettiin. Hukkasin perjantaina sormikkaani ja Luki häiriö -pipani, joten jouduin korvaamaan ne uusilla. Nyt voin ylpeillä suoraan Milanosta ostetuilla Puma-pipalla ja -sormikkailla.

Liikkuminen Milanossa sujui parhaiten metrolla. Kertalippu maksoi vain euron ja vaikka metro oli ruuhkainen, oli se silti mielestäni yksi parhaista näkemistäni suurkaupunkimetroista. Ainakin Lontoon, Barcelonan ja Pariisin metroista jäi paljon huonompi vaikutelma. Düsselin ja Frankfurtin kokemuksien perusteella arvelisin, että Kölnin metro voisi hakata nämä edelliset, mutta en ole siellä käynyt (kai siellä semmoinen on?). Taksilla matkasimme vain kaksi kertaa ja ainakaan näillä kerroilla ei ollut ongelmia. Arviohinnan kysyimme etukäteen ennen taksiin astumista, joten tämä ehkä auttoi tai sitten ei.

Parhaimpina kohteina Milanosta jäi mieleeni Duomon goottityylinen katedraali, Castello Sforzesco (linna) ja kävelykadut. Kävelykaduista kuuluisin katettu Galleria Vittorio Emanuele II oli selkeästi hienoin. Duomo on sisältä sekä ulkoa vaikuttava näky. Katedraalin katolle pääsee 4e maksua vastaan ja näkymät ovat hintansa väärti. Katedraalissa on käsittämättömän paljon pieniä yksityiskohtia. Esimerkiksi jokaisen pylvään päässä – joita oli paljon – oli erilainen patsas tai muu yksityiskohta. Katedraalissa on 40 000 asiakaspaikkaa, joten suuremmankin joukon sielunasiat tulee hoidettua samassa messussa. Castello Sforzesco on iso vanha linna, jossa on sisällä erilaisia museoita. 3e sisäänpääsylipulla riittää nähtävää kyllästymiseen asti. Jostain syystä esillä ollut maalaustaide oli mieleeni, vaikka en yleensä jaksa innostua tauluista. Museoissa oli myös vanhoja aseita, haarniskoja, uutta- ja vanhaa italialaista muotoilua sekä patsaita. Huonon kelin takia emme päässeet kävelemään linnan muureille, mutta siellä kannattaisi varmaan käydä. Kävelykaduilla ei ollut muuta ihmeellistä kuin erilaisia liikkeitä. Galleria Vittorio Emanuele II -kadulla voi käydä pyörimässä kantapäällään kolmasti lattiaan maalatun sonnin jalkovälissä saadakseen hyvää onnea. Milanon oppaissa mainostetaan Milanon kanaaleita, mutta me näimme ainoastaa kaksi tylsää kuivunutta ojapahasta, joissa ei ollut sitten niin mitään erikoista. Paitsi lauantaina ilta-aikaan paikalla oli älyttömästi ihmisiä.

Milanon lisäksi kannattaa käydä Bergamon vanhassa kaupungissa. Vanha kaupunki sijaitsee muun Bergamon yläpuolella kukkulalla. Hyvällä kelillä sieltä olisi hienot näköalat, mutta me emme sumun takia nähneet juuri mitään. Potentiaalinen stoppi ensi kesän Alppiajelulle! Bergamossa kannattaa ostaa 3,5e hintainen päivälippu, jolla pääsee kaikkiin julkisiin liikennevälineisiin.

Milanossa ihmettelimme suuren ihmisjoukon huutoa Duomon vieressä. Epäilimme, että kyseessä on mielenosoitus, koska huutajat pitivät käsissään isoja kankaita. Lähempää tarkasteltuna huomasimme, että ihmisjoukko koostui melkein kokonaan teineistä, jotka olivat tulleet katsomaan Finley-nimistä artistia. Näimmekö kenties kohta maailmankuulun artistin jo etukäteen? Muotitrendien lisäksi pääsimme ehkä askeleen edelle muita myös musiikkipuolella. Matkailu avartaa.

Sitten baari- ja ravintolakulttuurista. Jos ravintolaa kutsutaan baariksi, siinä on aina sekä baari että kioski. Kahvilatyyppisissä ruokapaikoissa ruoka on etukäteen tehtyä ja se lämmitetään asiakkaan tilauksen jälkeen mikrossa. Ruoka tulee nopeasti, mutta mikrolämmityksellä on ehkä tietty negatiivinen leima. Matkalla meitä oli neljä, mutta joka paikassa saimme aina kolme menua. Ei ollut väliä tilattiinko kahvia, coctailia vai ruokaa. Ainakin puolessa ruokapaikoista tippi (copperto) lisättiin automaattisesti laskuun ja sen suuruus on luokkaa 1,5-2,5e ruokailijaa kohden. Ruokapaikkaan ei siis kannata mennä juomaan yhtä olutta, koska oluen hinta saattaa nousta 50% tipin takia. Jos tippiä ei lisätä, 5-10% on hyvä summa jätettäväksi. Baarissa kannattaa aina selvittää olutta tilatessa onko iso olut puoli litraa vai litra. Normaalisti iso on litrainen ja medium on puolikas. Koirat pääsevät ravintolaan siinä missä ihmisetkin. Jostain syystä ruokailuvälineet tulivat kahviloissa välillä muovipussiin pakattuna eli kahvila ei itse pese ruokailuvälineitä vaan saa ne jostain pussissa.

Ennakko-odotuksena minulla oli, että Italiassa saa olla koko ajan varpaillaan, ettei vain tule huijatuksi. Ainoastaan kerran maksoimme hieman arveluttavan hinnan 0,4 litran oluesta, mutta muuten ongelmia ei ollut. Duomon edessä olleen kahvilan oluen hinta oli 10e! Hintaan tosin kuului pikkupurtavaa, mutta ei todellakaan viiden euron edestä. Normaalisti yksi olut maksoi noin 5e. Tämän jälkeen katsoimme listasta ruuan ja oluen hinnan ennen tilaamista. Muita pienempiä tähän kategoriaan liittyviä kokemuksia aiheuttivat kerjäläiset ja jotain turhaa agressiivisesti kauppaavat pummit. Kaduilla oli kymmenittäin lankoja (= ”rannekoruja”) kauppaavia miehiä, jotka aloittivat heittämällä langan olkapäälle tai muualle. Tämän jälkeen myyjät hokivat, että lanka on ilmainen ja että he haluavat antaa sen ystävyyden osoituksena. Jos langan kanssa sitten kävelee pois, alkaa kauppamies puhumaan perheestään ja lapsistaan, joita pitäisi elättää ja että 2,5e avustus auttaisi suuresti tässä tehtävässä. Todella ärsyttävää.

Ennakkoon odotin liikennekulttuurin olevan älytöntä sekoilua ja että näkisin italialaisten huutavan pää punaisena toisilleen. Ainoastaan kerran näin jonkun kertovan toiselle kuljettajalle otteita tieliikennelaista ja sen soveltamisesta liikenteessä. Milanossa motoristit eivät ajelleet villisti kaistojen välissä, joten tämäkin ennakko-odotus jäi toteutumatta. Bergamossa tosin muutama motoristi veteli vähän vauhdikkaammin ohi mistä pääsi. Moottoripyöriä ja skoottereita näkyi paljon. Milanossa on muuten Düsselistä tutut keltaiset valot kävelijöille.

Milanossa paikat olivat suunnilleen yhtä hyvässä kunnossa kuin Düsseldorfissa. Bergamossa näki vähän italialaisempaa remontoimista. Odotin, että talot olisivat iloisesti rempallaan Ranskan tapaan, mutta tämä osoittautui vääräksi uskomukseksi. Julkisissa tiloissa ainoastaan vessat olivat järjestään rikki. Ennen Milanoa en ollut vielä käynyt vessassa, jonka hanaa en olisi saanut toimimaan ilman apua. Melkein kaikissa vessoissa hanasta sai vettä vain painamalla jalalla lattiassa olevaa vipua tai nappia. Sama nappisysteemi oli vessanpytyissä. Yli 50% vessanpytyistä oli pelkistettyjä (vandalisoituja) versioita ilman kantta tai istuinosaa. Hyvää reeniä reisilihaksille, jos sattuu olemaan nainen. Käsienpesualtaat näyttivät design-tuotteilta monessa paikassa, mutta yhtä monesti altaaseen tuleva vesi roiskui päälle eli käytännön ominaisuudet olivat hieman olemattomat. Jalalla operoitava vessa on hygieninen eikä mielestäni ollenkaan huono ratkaisu. Jos vaihtoehtona ei ole liiketunnistimeen perustuvaa hanaa tai pönttöä, näkisin jalalla säädettävän vedentulon fiksuna ratkaisuna Suomeenkin.

Joskus olen kuullut väitettävän, että italialaiset eivät söisi pitsaa tai että italialainen pitsa on selkeästi erilaista kuin muualla myytävä. Empiiriset havaintoni eivät tue väittämiä. Pitsa, pasta ja kalaruuat maistuivat samalle kuin muualla. Huonoa ruokaa ei eteen tullut ja ruokaan olin kaikinpuolin tyytyväinen. Kokeilin jopa parmankinkkua, kun se oli sopivasti leivän sisään piilotettuna. Parmankinkku on sitä lihaa, mikä roikkuu paikallisten lihakauppojen katosta. Ihan hyvää, vaikka valmistustapa on epäilyttävä. Ruokaa tilatessa kannattaa kysyä kuuluuko annokseen lisäkkeitä. Pari kertaa tuli syötyä lähes pelkkää kalaa tai lihaa, vaikka tämä saattoi ehkä olla oikeaoppinen italialainen tapa.

Yhtä taksikuskia ja erästä museotyöntekijää lukuunottamatta kaikki tapaamamme italialaiset osasivat englantia tai yrittivät puhua sitä turistille. Todella mahtavaa mennä kauppaan tai ravintolaan, kun tietää, että henkilökunta ainakin yrittää auttaa sinua. Palvelussa ei yleensäkään ollut valittamista. Milanossa oli ajateltu turistia monessa kohtaa ja opasteet olivat usein sekä italiaksi että englanniksi. Muutamissa satunnaisissa kohtaamisissa vastaantulleet ihmiset joko puhuivat englantia tai ainakin yrittivät saada asiansa selväksi. Hassua, että italialaiset osasivat näin hyvin englantia, sillä tv-kanavat olivat dubattuja MTV:tä lukuunottamatta. Asennepuolen juttuko vai pelkkää onnea?

Italia yllätti minut todella positiivisesti. Ainoa iso miinus matkassa oli keli. Perjantaina ja lauantaina satoi ja lämpötilat pyörivät alle kymmenen asteen. Hieman lämpimämpään aikaan suositeltava vierailukohde!

Minun piti vielä kirjoittaa tähän blogaukseen saksajuttua, mutta tästä tuli jo liian pitkä tarina. Ensi viikolla luvassa urheilumuotiopas uusnatsille: Kuinka valitse kuuleimmat urheilunatsivaatteet (perustuu löyhästi Sport Bild -lehden juttuun).

(kuvassa Ferrari-kaupan varaosaosaston tiskiltä 360 Modenan osia)

Saksan hienouksia

512. päivä

Päivän ilmaisu: Hunde-Wasserbett eli koiran vesisänky

Kaksi potensiin yhdeksän päivää takana. Toivottavasti kaksi potenssiin kymmenen jää kokematta. Jotenkaan ei jaksaisi tuplata nyt nähtyjä päiviä. Normiviikko muuten takana tätä merkkipäivää lukuunottamatta. Jatketaan siis arkipäiväisten asioiden ihmettelyä.

Keskiviikkona oli pyörästä taas vaihteeksi kumi puhki. Tämä tulikin tosi kivasti hieman päälle yksitoistatuntisen työpäivän päätteeksi. Taisi olla kolmas renkaan puhkeaminen kahden kuukauden sisällä. Onni onnettomuudessa ovat kuitenkin kaksi matkan varrella olevaa huoltoasemaa, joissa sain kumin täytettyä ilmalla sopivin välein ja pääsin polkemaan kotiin asti. Ilma lähti nyt siitä vanhasta renkaasta, jota en vielä ollut vaihtanut uuteen. Vaihdoin sisä- ja ulkokumin uuteen ja nyt toivon, että puhjenneet renkaat ovat historiaa. Sisäkumissa on jopa sellainen hienous, että sen sisään on laitettu valmiiksi mahdollisen reiän tukkivaa geeliä eli tavallaan siinä tuli renkaanpaikkaussarja sisäänrakennettuna. Saa nähdä miten tuo toimii, vaikka toivon kyllä, että en toimintaa pääse näkemään. Lisäksi toivon, ettei geeli tuki renkaan venttiiliä. Tällä kertaa rengas oli ilmeisesti puhjennut irtokiven mentyä osittain päälikumin läpi.

Uusi sisärenkaani oli muuten oikein TÜV:n (Technischen Überwachungsvereine) tarkastama. TÜV-tarkastus taitaa olla monelle saksalaiselle kaikki kaikessa, koska niin monessa erilaisessa tuotteessa sitä näkee. Esimerkiksi monet Lidlin myymät tuotteet ovat TÜV-sertifioitua ”laatutavaraa”. En tiedä mitä tämä oikeasti tarkoittaa, mutta täytyy sen jossain määrin olla merkki jostakin, koska niin monessa tuotteessa tuota näkee.

Myös autot ja moottoripyörät pitää TÜVittää. Tämä vastaa suomalaista autokatsastusta. Toisin kuin Suomessa, korjaamolla on oikeus suorittaa katsastaminen. Pidän tätä hieman huonona juttuna, koska korjaamolla on aina oma lehmä ojassa auton tekniikkaa tutkittaessa. Ja onhan noita juttuja kuulunut, että automyyjän vientiin myymä auto on saatu helposti katsastettua Saksassa, mutta sitten heti Suomeen saapuessa tehdyssä katsastuksessa on havaittu merkittäviä vikoja. Korjaamoiden katsastuksia varmaan valvotaan jollain tavalla, koska kaikki korjaamot eivät saa suorittaa katsastuksia.

Säätiedotuksen lupauksen mukaisesti torstaina oli hieno päivä. Lämpöä oli hieman alle 20 ja auringossa oli mukavan lämpöistä. Vielä kun olin pakotettu ajamaan mopolla töihin, niin ei harmittanut yhtään. Lauantaina sitten hieman harmitti, kun vakuutusyhtiöltä tuli 1500e lasku ensikaudelle. Ei ole ihan halpaa lystiä tämä tehokkaan (> 98hp) moottoripyörän omistaminen. Tietty älytöntä lisähintaa tuo vielä koko se, että pidän pyörän talvellakin vakuutuksissa, mutta ei juuri muu auta.

Alunperin odotin vakuutusmaksun olevan noin 1450e, mutta sitten loppusumma olikin 1503e. Tämä johtui saksalaisten kauhistelemasta arvonlisäveron korotuksesta. Muistaakseni korotus oli kolme prosenttia eli 16:sta 19:ään. Ei tunnu minun rahankäytössäni. Toki jos olisi ostamassa vaikkapa uutta noin 30 000e maksavaa autoa, korotus toisi jo tonnin lisähinnan uudelle koslalle. Saksalaiset voisivat käydä siedätyshoidossa Suomessa, niin loppuisi se hinnoista mutiseminen.

Meinasin lauantaina käydä ostamssa uudet juoksulenkkarit, mutta kaupoissa pyörittyäni lykkäsin ostokset Suomen visiitille. Vaikka tarvitsisin kenkiä heti ja vaikka ne olisivat halvemmat täällä, en jaksa asioida huonosti – tai ei lainkaan – englantia puhuvan myyjän kanssa ja ostaa tarkoitukseen sopimattomat kengät. Kuten arvata saattaa, tarkoitus olisi aloittaa lenkkeily taas uudestaan.

Olen aiemmin valittanut varmasti jo moneen kertaan saksalaisten asuntojen olematonta ilmanvaihtoa. Jos ei avaa ikkunaa silloin tällöin, on turha odottaa, että ilma vaihtuisi itsestään. Tämä näkyy lähinnä siinä, että kämpässä on ummehtunut haju ja vaatteet eivät kuivu. Tällä viikolla naureskelin narulla kuivamassa olleen sukan märkyyttä: eihän se ollut ollut kuivumassa kuin päälle vuorokauden. Saksassa kärsivällisyys kasvaa kaikissa asioissa. Tai sitten pitää hankkia tai käyttää koneellista ratkaisua eli kuivausrumpua.

Joulu lähestyy ja sen mukana iänikuinen lahjaongelma. Mitä voi ostaa tuttaville, joilla jo on kaikkea. Ei hätää, minulla on Sinulle uskomattoman hieno lahjaidea. Jos tuttavasi omistaa koiran, voit ostaa lahjaksi koiran vesisängyn. Nyt vain alkaen 299e! Kyllä koira tykkää ja nukkuu ergonomisesti tämän jälkeen. Mainoksessa luvattiin lisäksi, että koiran regeneroitumishormonituotanto – mitä ne sitten ovatkaan – lähtee kasvuun ja että koira pääsee vihdoinkin nukkumaan luonnollisesti. Kyllä täällä Saksassa on selvästi korkeampi elintaso kuin kylmässä pohjolassa.

Joulu toi mukanaan suomalaiset joulumyyjäiset. Läheisellä kirkolla oli myynnissä perinteisiä suomalaisia jouluun enemmän tai vähemmän liittyviä elintarvikkeita. Itse ostin joulutorttuja, ruisleipää ja karjalanpiirakoita. Harmikseni glögiä ei ollut myynnissä, joten tämäkin joulunodotus menee sitten vaan glühweinin voimalla.

Viikon iso saksalainen uutinen lienee Siemensin lahjonta- ja kavallusepäilyt. Itseäni ei pätkääkään liikuttaisi muuten, mutta Nokia Networksin ja Siemensin telepuolen yhdistyminen tekee asiasta mielenkiintoisen. Vaikka ainakaan Suomen uutisissa ei ole vielä spekuloitu epäilyjen vaikutuksesta yhdistymiseen, jotain tästä kuitenkin seurannee. Jäämme odottamaan julkisuuteen valuvia lisätietoja.

Liitin blogiin Googlen käyttäjäanalyysipalvelun. Aina kun saavut lukemaan blogia, analyysipalvelu kirjaa tiedon ylös. Aiemmin en ole ollut selvillä moniko blogia oikeastaan lukee, mutta tämän jälkeen minulla on ainakin hämärä käsitys. Julkaisen tilastotietoja myöhemmin. Hieman kyllä epäilyttää Googlen saama henkilökohtaisen tiedon määrä, sillä tällä hetkellä blogini, siviilisähköpostini ja uutuutena analyysipalveluni toimivat Googlen voimalla. Sitten kun Google pystynee yhdistämään weppihakuni tietokoneeseeni, niin kyllä alkaa olemaan hyvin isoveli valvoo -tunnelma.

Säistä sen verran, että jätin tänään ajelematta mopolla kylmän ja sateisen ilman takia. Ja tätä on ennustettu jatkuvaksi eli hyvät kelit palailevat sitten keväällä joskus huhtikuussa aikaisintaan.

(kuva Itävallan reissulta)

Karnevaaliajan alku 11.11. klo 11:11

505. päivä

Päivän ilmaisu: Obernarr eli ylinarri

Viisisataa päivää rikki. Sataset paukkuu huomaamatta. Ja vielä taitaa olla edessä ainakin muutama sata.

Lauantaina oli karnevaaliajan lähtölaukaus. Karnevaaliaika alkaa joka vuosi marraskuun 11. (11.11.) päivä kello 11:11. Kuten jo viime vuonna tuli todettua, varsinaisten karnevaalien aikaan saksalaisetkin saavat ryypätä päänsä täyteen vaikka keskellä päivää. Ilmeisesti sama sääntö pätee karnevaaliajan alkamispäivään, koska humaltunutta porukkaa näkyi heiluvan pullojen kanssa karnevaalien aloitustapahtumassa. Itse tapahtumassa karnevaalien ylinarri haukkui perinteen mukaisesti poliitikkoja ja karnevaalien johtaja julisti karnevaaliajan alkaneeksi. Meikäläisen tilaisuus jätti aika kylmäksi, eikä ylinarrin höpinät tainneet kauhean hauskoja olla, koska en huomannut ympärillä vellovien saksalaismassojen nauravan. Tulipa kuitenkin käytyä katsomassa startti. Kuten yleensä kaikissa tapahtumissa, poliiseja oli paikalla järjettömän monta. Ottamastani valokuvasta laskin, että torin sivussa oli yhdeksän poliisimaijaa päivystämässä (plus muutama normaali partioauto) ja jokaisessa maijassa oli poliiseja puolimellakkavarustuksessa odottelemassa. Hieman tuntui liioitellulta, mutta kun poliiseja kerran tässä maassa riittää, niin miksei niitä sitten kannaisi päivystyttää torin laidalla.

Kotimaasta tutun Lidlin lisäksi Saksassa on ainakin kaksi muuta halpaelintarvikekauppaketjua eli Plus ja Aldi. Naureskelin tällä viikolla tulleen Plussan mainoslehdelle, jossa mainostettiin talopakettia hintaan 99.999e. Vähän niin kuin heräteostoksena voisi hankkia talopaketin. Olipa paketissa seitsemän eri värivaihtoehtoakin ja lisähintaan sai kellarin. Talopaketti ei tosin ollut suoraan Plussasta ostettavissa vaan Plussa toimi vain välikätenä ja mainostajana. Kuinkahan moni ostaa talonsa tämän mainoksen perusteella? Kuinka moni Suomessa ostaisi talopaketin Lidlistä?

Plus-kaupasta voi siirtyä sujuvasti lähikaupan hassutuksiin. Tällä kertaa tarkoitan lähikaupalla tosin kilometrin päässä sijaitsevaa isoa markettia. Jostain syystä marketissa ei ole ollenkaan kädessä kannettavia kauppakoreja ja kaikki joutuvat ottamaan kauppakärryn. Vaikka kauppakori riittäisi yleensä itselleni, ei kärryn käyttäminen ole mahdottoman hankalaa. Ongelma on vaan siinä, että kärryjä ei ole riittävästi tai ne on väärässä paikassa. Aika usein joutuu odottamaan kaupasta tulevia muita asiakkaita, jotta näiltä saisi kärryn käyttöönsä. En tiedä liittyykö kärrypakko sitten siihen, että kassa joutuu aina naputtelemaan kassaan kärryn numeron ennen kuin voi alkaa takomaan siihen ostoksia. Kärryssä ei muuten saa olla yhtään mitään sillä hetkellä kuin numero tarkastetaan. Kenties tämä on vain keino varmistua siitä, että kassa katsoo kärryn olevan tyhjä. Muuten joku voisi salakuljetaa kauppakärryssä jotain kassan ohi. Testimielessä voisi joskus yrittää ostaa jotain ilman kärryä. Menisiköhän hieno järjestelmä tästä aivan sekaisin.

Kuten olen aiemmin kertonut, minulla on kotona 2MB ADSL -yhteys. Itse ADSL maksaa muistaakseni 20e luokkaa kuussa, mutta tähän tulee sitten vielä lisäksi pakollinen puhelinlinja, joka maksaa toiset 20e. Nyt vihdoin talooni saisi jotain muuta kuin ADSL:n. TV-kaapelin kautta yhteyksiä tarjoavalta ISH:ltä saisi 2MB kaapelimodeemiliittymän hintaan 20e kuussa. 6MB liittymä olisi 35e. Muuten varmaan vaihtaisin ISH:iin, mutta tämä tietäisi 12kk sopimusta. Nettihinnat alkavat olemaan Suomen tasoa, mikäli voi ottaa kaapelimodeemin. Joka taloudessa tämä ei tietenkään ole edes vaihtoehtona.

Lauantaina oli taas kuukauden kantapöytä. Kuten niin monella edellisellä kerralla, kantis oli todella suosittu ja paikalla oli parikymmentä ihmistä. Hyvä näin! Perinteinen kantapöytäpaikkamme alkoi käymään jo ahtaaksi, mutta ainakin vielä on liian aikaista vaihtaa muualle.

Kantista pohjustimme käymällä elokuvissa katsomassa uuden Borat-leffan. Leffa oli alkuperäiskielellä saksankielisillä tekstityksillä. Saksalaiseen tapaan aluksi tuli noin kymmenen minuuttia mainoksia ja mainosten lopussa pienen tauon jälkeen toiset kymmenen minuuttia trailereita. Viimeinen mainos on kai yleensä jäätelömainos, jonka jälkeen elokuvasaliin tullaan myymään jäätelöä. Tällä kertaa myyjiä ei tosin näkynyt. Muuten leffakokemus ei suomalaisesta eronnut. Tällä reissulla tuli maistettua ensimmäistä kertaa Saksassa suosittuja makeita popcorneja. Ei kyllä tarvitse enää syödä sokeroitua versiota, mutta tulipa kokeiltua. Suolaiset popcornit ovat täällä ”uutuus” eli niitä ei ole myyty kai kuin muutama vuosi.

Pitkän kuivan kauden jälkeen alkoi taas sadekausi. Sääennuste povaa torstaille 19 astetta lämpöä. Saa nähdä, mutta en kyllä pistäisi pahakseni.

Syksyiset ilmat saapuivat

498. päivä

Päivän ilmaisu: Arbeitszeugnis eli työtodistus

Keskiviikkona oli halloween eli allerheiligen eli pyhäinpäivä. En jaksanut lähteä tiistaina katsomaan halloweenin juhlintaa, mutta viime vuotisen kokemuksen ja kuulopuheiden mukaan menoa oli ollut. Keskiviikkona näkemieni lasinsirujen määrästä päätellen ei juhlinta sujunut aivan siististi. Itsekin pääsin juhlinnan jälkiselvittelystä osalliseksi, sillä polkupyörästä meni taas kumi puhki. Tällä kertaa vaihdoin sekä ulko- että sisäkumin uuteen ja toivottavasti uusi pistosuojattu ulkokumi suojaisi puhkeamisilta vähän paremmin kuin vanha.

Vaikka keskiviikko oli vapaapäivä, menin kuitenkin töihin rahankiilto silmissä. Pyhäpäivän työnteosta maksetaan 100% korotettu palkka. Normaalisti tosin ei pyhäpäivänä voi niin vain mennä töihin, mutta tällä kertaa oli hyvä syy ylitöihin. Käväisin myös lauantaina tekemässä muutaman tunnin sisään, koska olin kuitenkin menossa salille työpaikan viereen. Lauantain tunnit taidan sitten ottaa lomana ensi vuonna. Lauantai on täällä muuten normaali työpäivä ainakin minun työsopimukseni mukaan.

Pyysin töistä työtodistuksen. Vaikka en varsinaisesti olekaan irtisanoutumassa juuri nyt, tuli todistuksen pyytämiseen sopiva hetki muista syistä. Työskentelen kansainvälisesti toimivassa yrityksessä, mutta siitä huolimatta työtodistusta ei saa – tietenkään – muuten kuin saksaksi. Kuulemma englanninkielisessä todistuksessa olisi liian suuri väärinymmärtämisen vaara. Saksalaiset kun eivät voi mitenkään tietää miten englanninkielinen todistus tulkittaisiin eri maissa. Kenties siitä tulisi ihan väärä kuva työtodistuksen lukijalle. Voi itku näiden kanssa. Suomessa englanninkielinen todistus oli itsestäänselvyys (suomenkielistä en tainnut edes saada). Ainut saatavilla oleva englanninkielinen paperi olisi pelkkä tehtävälistaus töistä, joita on tehnyt. Tämä vaan ei ole mielestäni järkevä työtodistus. Väärinymmärtämisen lisäksi saksankielistä työtodistusta perusteltiin jollain lakiteknisillä seikoilla, koska työtodistuksessa käytettävät ilmaisut pitävät olla jonkin näköisessä vakiintuneessa muodossa, ettei työntekijää vain kohdeltaisi kaltoin.

On muuten mielenkiintoista, että kansainvälisessä yrityksessä saksankieli nostetaan esille myös esimiesasemaan valittavien henkilöiden kohdalla. Käsitykseni mukaan työpaikallani saksankielentaidottoman on mahdotonta nousta perusduunaria korkeampaan asemaan. Tätä perustellaan sillä, että esimiehen pitää pystyä lukemaan lakikirjasta työsuhteeseen liityvät pykälät ja soveltamaan niitä työssään. Mielenkiintoinen vaatimus. Lakikirjan lukukyvyn lisäksi esimieheltä pitäisi vaatia juristikoulutusta, koska ainakaan Suomessa pelkän lakitekstin perusteella ei voi tietää miten lakia oikeasti sovelletaan. Saksalainen protektionismi jyllää. Onneksi ei ole kiinnostusta tällä hetkellä esimieshommiin. Ai niin, Suomessa en ole kuullut vastaavasta vaatimuksesta ja tunnen henkilökohtaisesti suomenkielentaidottomia esimiehiä.

Aiemmin aloittamani sota kodin lentäviä tuhohyönteisiä vastaan on sujunut aikas hyvin, mutta vieläkään en ole saanut lopullista voittoa. Muutama siivekäs on tälläkin viikolla lennellyt kämpässä ja tänään löysin avaamattomasta kauraryynipaketista toukan. Onneksi ryynit näyttivät koskemattomilta. Siirsin ne varmuuden vuoksi muovipusseihin. Löysin toukan jälkiä myös kaurakeksipaketista, jonka sisältö siirtyi roskikseen. Ei pidä jättää avattuja paketteja (tai avaamattomia, jotka ei ole muovisia) lojumaan...

Kylmät kelit ovat saapuneet Düsseldorfiin. Tällä viikolla lämmöt huitelivat 10 asteen molemmilla puolilla. Perjantaina menin polkupyörän kumin puhkeamisen takia mopolla töihin ja aika viileätä oli ajella. Hengitys höyrysi ja lämpöä oli alle kymmenen. Tänään kävin heittämässä 80km lenkin +11 asteessa, mikä ei vielä tuntunut mahdottomalta hyvin pukeutuneena. Täytyy yrittää ajaa ainakin kerran kuussa talvellakin, että pysyy pyörän akku ladattuna ja saa jotain vastinetta vakuutusmaksuille.

(kuvassa mun pankki eli Deutsche Bankin konttori Frankfurtissa)