Milanon reissu

519. päivä

Päivän ilmaisu: Präjudiz eli ennakkoluulo

Tähän blogaukseen keräsin oikein kunnolla tekstiä. Harmillisesti tämä ei ole Saksaa syväluotaavaa ajatusvirtaa vaan matkakuvausta pikareissustamme Milanoon. Lähdimme torstaina illalla Air Berlinillä Düsseldorfin kentältä Milanoon (lento meni tosin Bergamoon Milanon naapuriin) ja saavuimme sieltä tänään.

Air Berlin osti lentoyhtiö DBA:n jokin aika sitten ja menolentomme hoitui DBA:n koneella, jossa osa henkilökunnasta oli DBA:lta ja osa Air Berliniltä. DBA on entinen British Airwaysin yksikkö. Voisiko DBA lyhenne tulla niinkin hassusta yhdistelmästä kuin Deutsche British Airways? Lento oli muuten normaali, mutta matkustamohenkilökunnalle annan erikoiskunniamaininnan hauskimmasta lennostani ikinä. Lennon turvaohjeet voi esittää käsittämättömän tylsästi tai sitten niistä voi tehdä ”häikäisevän” performanssin, kuten meidän lentoemomme esimerkillään näytti.

Lento saapui iltasella Bergamoon, josta siirryimme näppärällä bussikuljetuksella (45min) Milanoon. Bussi kustansi vain 5,2e per naamari per suunta. Hotellimme Mini Aosta sijaitsi Milanon päärautatieaseman vieressä. Vasta paikan päällä havaitsimme, että hotelli oli remontissa ja että hotelli valittelee meteliä 7:30 – 17:00 välisenä aikana. Onneksi remontin vaikutukset jäivät siihen, että yhtenä aamuna heräsimme siinä puoli kahdeksan aikaan kovaan paukkeeseen ja nukkuminen loppui siihen. Hotellissa ei ollut minkään sortin äänieristyksiä ja iloinen italiankielinen puhe kuului naapurihuoneesta ilman esteitä. Tämäkään ei oikeastaan meitä haitannut ja hotelli oli ihan ok. Hotellin aamupala sisälsi pitsataikinaan tehtyä leipää, hillokroissantteja, kahvia, hilloja ja mehua. Toisin sanoen se oli surkea.

Torstaina emme ehtineet hotellin lähialuetta pidemmälle. Perjantain käytimme nähtävyyksien katseluun ja shoppailuun. Lauantaina jatkoimme nähtävyyksien katselua ja shoppailua. Sunnuntaina oli sitten vuorossa Bergamo ja sen vanha kaupunki. Seuraavaksi katsaus erilaisuuksiin ja yllätyksiin satunnaisen yllättävässä järjestyksessä.

Milanossa riitti muotikauppoja, mutta sieltä löytyi myös normaalien ihmisten kauppoja. Itseäni Louis Vuittonin ja muitten laukku- sekä muotimaakarien tekeleet eivät juuri kiinnostaneet muuten kuin poskettomien hintojensa takia. En jaksanut etsiä vallattominta hintapyyntöä, mutta 1020e hinta normaalista käsilaukusta jäi mieleen. Kenties tuo oli tarjouksessa, koska se oli isossa näyteikkunassa lähes yksistään lompakon (350e) ja jonkun muun design-tuotoksen kanssa. Mitä lompakolla ja laukulla edes tekee, jos niitten jälkeen ei ole mitä lompakkoon laittaa eikä mitään millä voisi hankkia laukkuun täytettä? Kantaa tyhjää Vuittonin lompakkoa tyhjässä kassissa ja pelkää muotitietoisen varkaan vaativan tyhjää laukkua itselleen? Puolella tämän laukun hinnasta sai puimuriin kaksi(!) BMW:n alkuperäislaukkua vedenpitävine sisäpusseineen. Ja nuo puimurin laukutkin ovat törkyhintaisia eivätkä edes pidä vettä ilman sisäpusseja. Mitä tästä opimme? Tienaan selkeästi liian vähän.

Muotiliikkeistä jäi sellainen varma vinkki mieleen, että seuraava suuri hitti on armeijapukeutuminen. Muutamassa liikkeessä näkyi selkeästi armeijan vaatetusta apinoivia luomuksia. Osassa oli natsatkin paikallaan. Kersantti näytti olevan eniten muodissa oleva sotilasarvo.
Shoppasin itsekin uutta vaatetusta, kun kerran muodin mekkaan matkustettiin. Hukkasin perjantaina sormikkaani ja Luki häiriö -pipani, joten jouduin korvaamaan ne uusilla. Nyt voin ylpeillä suoraan Milanosta ostetuilla Puma-pipalla ja -sormikkailla.

Liikkuminen Milanossa sujui parhaiten metrolla. Kertalippu maksoi vain euron ja vaikka metro oli ruuhkainen, oli se silti mielestäni yksi parhaista näkemistäni suurkaupunkimetroista. Ainakin Lontoon, Barcelonan ja Pariisin metroista jäi paljon huonompi vaikutelma. Düsselin ja Frankfurtin kokemuksien perusteella arvelisin, että Kölnin metro voisi hakata nämä edelliset, mutta en ole siellä käynyt (kai siellä semmoinen on?). Taksilla matkasimme vain kaksi kertaa ja ainakaan näillä kerroilla ei ollut ongelmia. Arviohinnan kysyimme etukäteen ennen taksiin astumista, joten tämä ehkä auttoi tai sitten ei.

Parhaimpina kohteina Milanosta jäi mieleeni Duomon goottityylinen katedraali, Castello Sforzesco (linna) ja kävelykadut. Kävelykaduista kuuluisin katettu Galleria Vittorio Emanuele II oli selkeästi hienoin. Duomo on sisältä sekä ulkoa vaikuttava näky. Katedraalin katolle pääsee 4e maksua vastaan ja näkymät ovat hintansa väärti. Katedraalissa on käsittämättömän paljon pieniä yksityiskohtia. Esimerkiksi jokaisen pylvään päässä – joita oli paljon – oli erilainen patsas tai muu yksityiskohta. Katedraalissa on 40 000 asiakaspaikkaa, joten suuremmankin joukon sielunasiat tulee hoidettua samassa messussa. Castello Sforzesco on iso vanha linna, jossa on sisällä erilaisia museoita. 3e sisäänpääsylipulla riittää nähtävää kyllästymiseen asti. Jostain syystä esillä ollut maalaustaide oli mieleeni, vaikka en yleensä jaksa innostua tauluista. Museoissa oli myös vanhoja aseita, haarniskoja, uutta- ja vanhaa italialaista muotoilua sekä patsaita. Huonon kelin takia emme päässeet kävelemään linnan muureille, mutta siellä kannattaisi varmaan käydä. Kävelykaduilla ei ollut muuta ihmeellistä kuin erilaisia liikkeitä. Galleria Vittorio Emanuele II -kadulla voi käydä pyörimässä kantapäällään kolmasti lattiaan maalatun sonnin jalkovälissä saadakseen hyvää onnea. Milanon oppaissa mainostetaan Milanon kanaaleita, mutta me näimme ainoastaa kaksi tylsää kuivunutta ojapahasta, joissa ei ollut sitten niin mitään erikoista. Paitsi lauantaina ilta-aikaan paikalla oli älyttömästi ihmisiä.

Milanon lisäksi kannattaa käydä Bergamon vanhassa kaupungissa. Vanha kaupunki sijaitsee muun Bergamon yläpuolella kukkulalla. Hyvällä kelillä sieltä olisi hienot näköalat, mutta me emme sumun takia nähneet juuri mitään. Potentiaalinen stoppi ensi kesän Alppiajelulle! Bergamossa kannattaa ostaa 3,5e hintainen päivälippu, jolla pääsee kaikkiin julkisiin liikennevälineisiin.

Milanossa ihmettelimme suuren ihmisjoukon huutoa Duomon vieressä. Epäilimme, että kyseessä on mielenosoitus, koska huutajat pitivät käsissään isoja kankaita. Lähempää tarkasteltuna huomasimme, että ihmisjoukko koostui melkein kokonaan teineistä, jotka olivat tulleet katsomaan Finley-nimistä artistia. Näimmekö kenties kohta maailmankuulun artistin jo etukäteen? Muotitrendien lisäksi pääsimme ehkä askeleen edelle muita myös musiikkipuolella. Matkailu avartaa.

Sitten baari- ja ravintolakulttuurista. Jos ravintolaa kutsutaan baariksi, siinä on aina sekä baari että kioski. Kahvilatyyppisissä ruokapaikoissa ruoka on etukäteen tehtyä ja se lämmitetään asiakkaan tilauksen jälkeen mikrossa. Ruoka tulee nopeasti, mutta mikrolämmityksellä on ehkä tietty negatiivinen leima. Matkalla meitä oli neljä, mutta joka paikassa saimme aina kolme menua. Ei ollut väliä tilattiinko kahvia, coctailia vai ruokaa. Ainakin puolessa ruokapaikoista tippi (copperto) lisättiin automaattisesti laskuun ja sen suuruus on luokkaa 1,5-2,5e ruokailijaa kohden. Ruokapaikkaan ei siis kannata mennä juomaan yhtä olutta, koska oluen hinta saattaa nousta 50% tipin takia. Jos tippiä ei lisätä, 5-10% on hyvä summa jätettäväksi. Baarissa kannattaa aina selvittää olutta tilatessa onko iso olut puoli litraa vai litra. Normaalisti iso on litrainen ja medium on puolikas. Koirat pääsevät ravintolaan siinä missä ihmisetkin. Jostain syystä ruokailuvälineet tulivat kahviloissa välillä muovipussiin pakattuna eli kahvila ei itse pese ruokailuvälineitä vaan saa ne jostain pussissa.

Ennakko-odotuksena minulla oli, että Italiassa saa olla koko ajan varpaillaan, ettei vain tule huijatuksi. Ainoastaan kerran maksoimme hieman arveluttavan hinnan 0,4 litran oluesta, mutta muuten ongelmia ei ollut. Duomon edessä olleen kahvilan oluen hinta oli 10e! Hintaan tosin kuului pikkupurtavaa, mutta ei todellakaan viiden euron edestä. Normaalisti yksi olut maksoi noin 5e. Tämän jälkeen katsoimme listasta ruuan ja oluen hinnan ennen tilaamista. Muita pienempiä tähän kategoriaan liittyviä kokemuksia aiheuttivat kerjäläiset ja jotain turhaa agressiivisesti kauppaavat pummit. Kaduilla oli kymmenittäin lankoja (= ”rannekoruja”) kauppaavia miehiä, jotka aloittivat heittämällä langan olkapäälle tai muualle. Tämän jälkeen myyjät hokivat, että lanka on ilmainen ja että he haluavat antaa sen ystävyyden osoituksena. Jos langan kanssa sitten kävelee pois, alkaa kauppamies puhumaan perheestään ja lapsistaan, joita pitäisi elättää ja että 2,5e avustus auttaisi suuresti tässä tehtävässä. Todella ärsyttävää.

Ennakkoon odotin liikennekulttuurin olevan älytöntä sekoilua ja että näkisin italialaisten huutavan pää punaisena toisilleen. Ainoastaan kerran näin jonkun kertovan toiselle kuljettajalle otteita tieliikennelaista ja sen soveltamisesta liikenteessä. Milanossa motoristit eivät ajelleet villisti kaistojen välissä, joten tämäkin ennakko-odotus jäi toteutumatta. Bergamossa tosin muutama motoristi veteli vähän vauhdikkaammin ohi mistä pääsi. Moottoripyöriä ja skoottereita näkyi paljon. Milanossa on muuten Düsselistä tutut keltaiset valot kävelijöille.

Milanossa paikat olivat suunnilleen yhtä hyvässä kunnossa kuin Düsseldorfissa. Bergamossa näki vähän italialaisempaa remontoimista. Odotin, että talot olisivat iloisesti rempallaan Ranskan tapaan, mutta tämä osoittautui vääräksi uskomukseksi. Julkisissa tiloissa ainoastaan vessat olivat järjestään rikki. Ennen Milanoa en ollut vielä käynyt vessassa, jonka hanaa en olisi saanut toimimaan ilman apua. Melkein kaikissa vessoissa hanasta sai vettä vain painamalla jalalla lattiassa olevaa vipua tai nappia. Sama nappisysteemi oli vessanpytyissä. Yli 50% vessanpytyistä oli pelkistettyjä (vandalisoituja) versioita ilman kantta tai istuinosaa. Hyvää reeniä reisilihaksille, jos sattuu olemaan nainen. Käsienpesualtaat näyttivät design-tuotteilta monessa paikassa, mutta yhtä monesti altaaseen tuleva vesi roiskui päälle eli käytännön ominaisuudet olivat hieman olemattomat. Jalalla operoitava vessa on hygieninen eikä mielestäni ollenkaan huono ratkaisu. Jos vaihtoehtona ei ole liiketunnistimeen perustuvaa hanaa tai pönttöä, näkisin jalalla säädettävän vedentulon fiksuna ratkaisuna Suomeenkin.

Joskus olen kuullut väitettävän, että italialaiset eivät söisi pitsaa tai että italialainen pitsa on selkeästi erilaista kuin muualla myytävä. Empiiriset havaintoni eivät tue väittämiä. Pitsa, pasta ja kalaruuat maistuivat samalle kuin muualla. Huonoa ruokaa ei eteen tullut ja ruokaan olin kaikinpuolin tyytyväinen. Kokeilin jopa parmankinkkua, kun se oli sopivasti leivän sisään piilotettuna. Parmankinkku on sitä lihaa, mikä roikkuu paikallisten lihakauppojen katosta. Ihan hyvää, vaikka valmistustapa on epäilyttävä. Ruokaa tilatessa kannattaa kysyä kuuluuko annokseen lisäkkeitä. Pari kertaa tuli syötyä lähes pelkkää kalaa tai lihaa, vaikka tämä saattoi ehkä olla oikeaoppinen italialainen tapa.

Yhtä taksikuskia ja erästä museotyöntekijää lukuunottamatta kaikki tapaamamme italialaiset osasivat englantia tai yrittivät puhua sitä turistille. Todella mahtavaa mennä kauppaan tai ravintolaan, kun tietää, että henkilökunta ainakin yrittää auttaa sinua. Palvelussa ei yleensäkään ollut valittamista. Milanossa oli ajateltu turistia monessa kohtaa ja opasteet olivat usein sekä italiaksi että englanniksi. Muutamissa satunnaisissa kohtaamisissa vastaantulleet ihmiset joko puhuivat englantia tai ainakin yrittivät saada asiansa selväksi. Hassua, että italialaiset osasivat näin hyvin englantia, sillä tv-kanavat olivat dubattuja MTV:tä lukuunottamatta. Asennepuolen juttuko vai pelkkää onnea?

Italia yllätti minut todella positiivisesti. Ainoa iso miinus matkassa oli keli. Perjantaina ja lauantaina satoi ja lämpötilat pyörivät alle kymmenen asteen. Hieman lämpimämpään aikaan suositeltava vierailukohde!

Minun piti vielä kirjoittaa tähän blogaukseen saksajuttua, mutta tästä tuli jo liian pitkä tarina. Ensi viikolla luvassa urheilumuotiopas uusnatsille: Kuinka valitse kuuleimmat urheilunatsivaatteet (perustuu löyhästi Sport Bild -lehden juttuun).

(kuvassa Ferrari-kaupan varaosaosaston tiskiltä 360 Modenan osia)