Kaverivierailu

155. päivä

Päivän ilmaisu: Dom eli katedraali

Kolmen päivän suomikaverivierailu takana. Olo sen mukainen. Kertaan lyhyesti tapahtumia.

Saksan vierailu alkoi torstaina Hahnin kentälle laskeutumisella ja vuokra-auton hakemisella. Vuokraamolla ei ollut aluksi varattua automallia, joten kaverit ottivat viisisataa sarjan bemarin. Ei huono valinta. Porukka pääsi oikealle autotielle noin puolitoista tuntia lentokentälle laskeutumisesta. Suunnistustehtävää ei kuulemma helpottanut se, että navigaattori osasi vain saksaa, eikä siinä ollut karttanäyttöä. Keli oli Hahnissa todella surkea ja saksalaiset (myös kolme suomalaista) ajoivat autobahnilla lumisateessa hillityä 80km/h nopeutta. Neljän tunnin ajelun jälkeen porukka saapui Düsseldorfiin ja onnistuimme löytämään parkkipaikankin sopivan läheltä. Kävimme vielä torstaina kahden aikoihin altstadtia katsomassa, mutta siellä ei ollut oikeastaan ketään.

Perjantaina lähdimme kohtuuaikaisin Kölniin, jossa päivä vietettiin käymällä kuuluisassa Kölnin tuomiokirkossa ja Kölnin kaupoissa. Ilta sujui kosteissa merkeissä. Harmi vaan, että diskoksi valittu iso hallidisko oli aivan tyhjä, koska ulkona satoi lunta. Tämmöistä syytä ainakin diskoon eksyneet saksalaiset arvailivat. Toisaalta kyyti diskoonkin oli hieman arveluttava, koska taksikuski ajeli kesärenkailla lumisilla teillä. Düsseldorfin alueella ei käsittääkseni ole talvirengaspakkoa, mutta kolaritilanteessa kesärenkailla ajava joutuu maksamaan omasta pussistaan enemmän.

Lauantain herätys meni niin myöhäiseksi, että emme juuri ehtineet päivällä touhuamaan mitään. TV-torni tuli katsotuksi ja muutamassa kaupassakin käytiin. Lauantai-ilta meni vähän rauhallisemmin ja kahden tunnin yöunilla oli mukava lähteä ajamaan takaisin Hahniin sunnuntaina. Onneksi itse sain jäädä nukkumaan.

Jälleen kerran reissulla opittiin, että juuri kun luulet turvallisesti puhuvasi kieltä, jota muut eivät ymmärrä, löytyykin yleisöstä aiemmin tuntemattomia suomalaisia. Tämä aiheuttaa joskus kiusallisia tilanteita ja niin nytkin (tilannetta enempää selittelemättä). Itse asiassa torstaina kaupassa käydessäni kassantäti alkoi kyselemään jotain outoja saksaksi, mikä aiheutti ymmärrysongelmia. Myyjä ei puhunut englantia, mutta jonossa takana oleva käänsi englannin saksaksi ja takaisin. Tämän jälkeen jonossa ollut kaveri kysyi suomeksi, että satunko puhumaan suomea. Perinteinen tapaus: suomalainen äiti ja saksalainen isä.

Hauskaa oli, mutta kyllä kolme päivää osaa olla rankkaakin. Harmi, että saksan autobahnit jäivät kavereilta käytännössä kokeilematta. Perjantaista lähtien tullut lunta ja räntää, mikä ei edesauta kovilla nopeuksilla ajamista. Maa ei tosin pysy valkoisena kovin kauaa ja maassa on ikävää sohjoa.

Sitten vaan uusia vierailuita odottamaan...

Pyöräilijän tilitystä

151. päivä

Päivän ilmaisu: Fussgänger eli jalankulkija

Vaikka olen aiemmin jo monasti tilittänyt pyöräilyn ihanuudesta täällä Saksassa, tilitän vielä lisää. On nimittäin niin, että saan manata kanssakulkijoiden typeryyksiä lähes joka päivä. Osittain lisääntyneisiin ongelmiini pyörän kanssa vaikuttaa varmasti se, että poljen joka päivä noin 15 kilometriä työmatkaa (yhteen suuntaan vähän yli 7km), kun Suomessa kilometrit jäivät keskimäärin alle viiteen. Suomessa en myöskään polkenut keskustassa niin paljoa kuin täällä Saksassa. Silti en voi olla ajattelematta sitä vaihtoehtoa, että niin kohtelias ja joustava saksalainen autoilija muuttuu jalan tai polkupyörällä liikkuessaan joustamattomaksi ja sokeaksi ääliöksi.

Varsinaista pyörätietä työmatkani varrella ei ole kuin pari kilometriä. Suurimmaksi osaksi reittini kulkee pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden yhteiskäytössä olevaa jalkakäytävää pitkin, joka on kuitenkin selkeästi jaettu eri väreillä kahteen osaan. Värityksestä huolimatta jalankulkijoita kulkee missä tahansa ja pyörätien puolelle voidaan vaihtaa taaksepäin katsomatta. Muutenkin jalkakäytävät ovat jalankulkijoille paikkoja, joissa ympäristön havainnointi loppuu täydellisesti (jopa eteenpäin katsominen on hirveän vaikeata monelle). Jalankulkijat aiheuttavat suurimmat ongelmat ja useimmat vaaratilanteet.

Seuraavaksi eniten ongelmia aiheuttavat kanssapyöräilijät. Kuten kirjoitin aiemmin, vastaantuleva pyöräilijä saattaa väistää kummalle tahansa puolelle. Ne jotka noudattavat tiukasti kevyen liikenteen sääntöjä, väistävät aina oikealla puolella tietä vasemmalta ja vasemmalla puolella vasemmalta. Sanaa tiukasti ei voi painottaa liikaa tässä yhteydessä, sillä osalla ihmisistä on kaikkinainen pakko päästä ohittamaan sääntöjen mukaan minkään liikennetilanteen asiaa muuttamatta. Olen nähnyt hauskoja (tai no, vaarallisia) tilanteita ja ollut mukana niissä, kun vastaantulija ei ole missään tapauksessa voinut mennä siltä puolelta ohi, jossa olisi ollut enemmän tilaa ja parempi ohituspaikka. Aina kun vastaantulija on lain mukaan oikeassa, saa kuulla opastavia kommentteja liikennesäännöistä. Jos vastaantulija ei ole oikeassa, voi suusta tulla joko sekalaista pään aukomista tai anteeksipyyntö. Kumpikaan ei yleensä jaksa hirveästi lohduttaa tilanteen jälkeen. Tilannetta pahentaa vielä se, että osa pyöräilijöistä ei erota n
ormaalia pyörätietä yhdistetystä tiestä ja väistää myös pyörätiellä vastoin oikean puolen liikenteen käytäntöjä. Kanssapyöräilijöillä on myös sellaisia ongelmia, että jalkakäytävän puolta vaihtaessa ei katsota sivulle tai taaksepäin. Viimeksi eilen eräs vaihtoi ensin selkeästi vasemmalle puolelle ja juuri kun olin ohittamassa takaa oikealta – toisella puolella ei ollut tilaa – löi pyöräilijä jarrut kiinni ja siirtyi oikealle puolelle autotien ylittääkseen. Onneksi oli muutama kymmenen senttiä ylimääräistä tilaa, että pääsin väistämään. Toisaalta, olen kyllä Suomessa tullut jyrätyksi samanlaisessa ohituksessa. Tällä kyseisellä kerralla olin itse etummainen pyöräilijä noin metrin leveällä jalkakäytävällä ja olin kääntymässä oikealla tien ylitykseen. Ei mahtunut ohi silloin, eikä olisi mahtunut, vaikka en olisi kääntynyt...

Saksalaisen tavan mukaan auto pysäköidään siihen, mistä lähin paikka löytyy. Paikan mahdollinen laittomuus ei haittaa, sillä jalkakäytäviltä löytyy usein täysin käyttämöntä tilaa autolle. Harmi vaan, että sekä pysäköivien että pysäköityjen autojen väistely jalkakäytävällä tuottaa pyöräilijälle turhaa päänvaivaa ja jalankulkijoiden väistelyä ahtaassa paikassa. Sitten jos ajaa autotiellä, saa väistellä autoilijoiden mukana hätävilkkuja välkyttäviä tien sivuun (lue: niin paljon oikeanpuoleisen kaistan päälle pysäköityjen, että auton kanssa ei mahdu ohi) pysäköityjä autoja. Itseäni jaksaa muuten ihmetyttää se, että saksalaisen autoilijan pinna venyy mihinkä tahansa liikenteen seisauttavaan tunarointiin, kunhan kyse ei vain ole liikennevaloissa liian kauan seisomisesta. Jos ajan työmatkani mopolla, tiedän jo ennakkoon, että oikealle kaistalle ei kannata mennä tietyillä teillä, koska niillä on aina hätävilkkuautoja.

Saksalainen autoilija väistää jalankulkijoita todella tunnollisesti. Poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa autossa on peruutusvalo päällä. Olen ollut kolme kertaa tilanteessa (muistan siis kolme erillistä, mutta kenties niitä on enemmän), jossa ainoastaan nopeat jalat ovat pelastaneet auton alle jäämiseltä. Kun pakki menee päälle, autoilijoiden huomikyky häviää täysin. Ehkä nämä sitten peruuttavat sivupeileistä, koska auton perän keskellä oleva jalankulkija on näkymätöntä materiaa.

Että semmoista. Tulipahan taas valitettua. Huomenna tulee ensimmäinen suomikaverivierailu kolmen hengen voimin. Saapas nähdä minkälaisia seikkailuita Düsseldorfin yöelämässä koetaan. Suunnitelmissa on käydä myös Kölnissä pikavisiitillä ja kenties jossain muualla. Tähän kirjoitteluun tulee nyt ainakin muutaman päivän tauko.

Kuvassa juuri laskettu Guinness, vähän aikaa rauhoittunut Guinness ja nautittavaksi kelpaava Guinness.

Infrastruktuurijuttuja

148. päivä

Päivän ilmaisu: Gesetz eli laki

Aloin ihmetellä brittien ja irkkujen outoa hanakulttuuria siinä määrin, että selvitin syyn erillisiin kuuma- ja kylmävesihanoihin. Syyksi paljastui ainakin briteissä oleva lainsäädäntö, joka kieltää kylmän ja kuuman veden sekoittamisen itse hanassa. Vesi pitää sekoittaa vasta ilmassa ja tämä on luonnollisesti hieman hankalaa. Olen itse nähnyt hanaviritelmän, jossa kylmä ja kuuma vesi suihkusivat vierekkäisistä rei’istä luoden mukavan polttaa-jäätää -tunteen käsiin niitä pestessä. Syynä hassuun lakiin on se, että veden sekoittaminen hanassa saattaisi johtaa mahdollisesti likaisen kuuman veden pääsyn yleiseen verkkoon. Yleisen verkon kylmän veden paine saattaa olla niin alhainen, että taloissa lämmitetty vesi menisi korkeammalla paineella sekoittimesta yleiseen verkkoon. On se vaan mukavaa elää hieman kehittyneemmän infrastruktuurin omaavissa maissa.

Mutta ettei kenellekään tulisi vääriä luuloja saksalaisesta rakennustaidosta tai infran ylivertaisuudesta, paljastan taas yhden salaisuuden saksalaisen rakentamisen heikkouksista! Omien muistikuvieni mukaan (ja muilta varmistettuna tietona) suomalaisissa sisäovissa on mahdollisuus säätää oven asentoa saranoista. Saksassa ei tällaista ole keksitty ja saranat ovat kiinni ovessa ja oven karmissa tapeilla. Sisäpiirin vihjeenä kuulin, että pienimuotoista säätöä voi yrittää laittamalla saranaan prikkoja, jotka nostavat ovea tai muuttavat oven asentoa. Tätä minun pitääkin kohta kokeilla, sillä vessan ovi tahtoo mennä maata pitkin laahaten.

Suomen Posti osoitti jälleen kerran tehokkuutensa tai sitten tuhlaavaisuutensa – näkökannasta riippuen. Sain Postin osoitepalvelussa käännetyn Punaisen Ristin kutsun verenluovutukseen. Vaikka en ole tehnyt Postin kanssa kääntösopimusta, Posti kääntää silti vääriin osoitteisiin tulleet turhat postit. Saksan postilaitos eli Deutsche Post ei vastaavaa voisi tehdä edes halutessaan. Saksan postilla ei ole tietoa kenenkään osoitteista ja posti toimitetaan osoitteen ja postilaatikossa olevan nimen perusteella. Saksassa voi tehdä kääntösopimuksen niin halutessaan, mutta turha odottaa mitään automaattista kääntöpalvelua.

Ilmat ovat viilenneet Düsseldorfissa jo sen verran, että kävin lauantaina ostamassa talvitakin. Itse asiassa ilmat ovat juuri nyt melkein yhtä viileitä kuin Tampereella. Etelä-Saksassa tulee jo lunta, mutta tänne Düsseldorfiin ei kuulemma tarvitse lunta haikailla. Minun puolestani lunta saisi tulla, koska ulkona on puoli kuuden jälkeen yhtä pimeää kuin Suomessa syksyllä. Taitaa talven asemesta tulla vain pitkä syksy.

Talvitakin oston yhteydessä kävin keskustan tavaratalon ruokapuolella ostoksilla. Hinnat olivat järkyttäviä verrattuna muihin kauppoihin täällä Saksassa. Osa tuotteista oli liioittelematta tuplahintaisia ja kyse oli prikulleen samoista tuotteista kuin mitä muissa kaupoissa myydään. Aivan uskomatonta, että tavaratalot pystyvät myymään näin korkealla hinnalla! Kannattaa siis katsoa mistä ruokansa ostaa, vaikka en minäkään normaalisti halvimmista paikoista ruokaani hae (jostain syystä Lidl, Aldi ja Plussa tuntuvat inhottavilta kaupoilta tätä nykyä).

Ulkomaille Irlantiin

143. päivä

Päivän ilmaisu: Irland eli Irlanti

Kirjoitteluun tuli aikamoinen tauko neljän päivän Irlannin loman takia. Lomaa edeltävä aika meni valmisteluun ja eipä sitä lomallakaan kirjoittamaan päässyt. Olin lauantaista tiistai-aamuun Dublinissa ja vaikkei Dublinin tai Irlannin kommentointi varsinaisesti liity Saksaan, niin tehdäänpä pientä vertailua kuitenkin.

Valitsimme Dublinin matkakohteeksi alun perin melkein pelkästään lentolipun hinnan perusteella. Lippu Köln-Bonnin kentältä Dubliniin maksoi n. 40 euroa, mutta tähän on syytä laskea lisäksi 33,6e junalipusta. Matka Düsseldorfista Dubliniin maksoi siis alle 75 euroa. Junamatkat tuovat matka-aikaan tunnin suuntaansa lisää, riippuen junien aikataulusta ja luottamuksesta Deutsche Bahnin aikatauluihin. Lentoyhtiönä oli German Wings.

Koska kyse oli halpamatkasta, valitsimme myös hotellin hinnan perusteella. Hotelliksi löytyi hotelli Harding Dublinin keskustasta. Keskustahotelli on loistava valinta Dublinin kokoisessa kaupungissa, sillä kaikki keskustan pääkohteet ovat kävelymatkan päässä (alle 30min talsimista). Dublinissa pitäisi olla 1,4 miljoonaa asukasta, mutta sitä ei keskustan koossa ainakaan huomaa. Jos kävely ei maita, pääsee Dublinin keskustassa risteilevillä kiertoajelubusseilla kaikkiin nähtävyyksiin mukavasti ja halvalla (14e). Mukavuuteen ei tosin kuulu lämpimät bussit ja marraskuussa kaksikerrosbussin kattamattomassa yläkerroksessa tuppaa tulemaan hieman viileä.

Tulo ja menomatkalla meitä palvelleet taksikuskit olivat loistavaa juttuseuraa. Paikalliset eivät muutenkaan tuntuneet jäävän sanattomiksi ja baareissa palvelu pelasi hieman eri malliin kuin mihin Saksassa on tottunut – tiskillä ei kauaa tarvinnut notkua ennen kuin tilaus oli jo tehty. En tiedä mistä johtuu, mutta kaiken kaikkiaan irlantilaiset (tai mitä lie tapaamamme ihmiset olivat, joukossa oli paljon turisteja) tuntuivat mukavilta ja eläväisiltä ihmisiltä. Huonoa tai epäystävällistä palvelua emme saaneet missään, ellei hotellin aamiaisen pitkää odottelua pidä sellaisena. Matkamuistokaupan myyjä osasi palvella jopa suomeksi, suomalainen kun oli.

Jos ihmiset olivat ystävällisiä ja lämpimiä, eivät irlantilaiset talot, kaupat tai muutkaan paikat sitä olleet. Lähes joka paikassa oli kylmää. Hotellihuoneessa lämpötila taisi olla siinä viidentoista asteen tuntumassa. Monessa kaupassa ulko-ovet olivat apposen auki ja kaupassa oli suunnilleen sama lämpötila kuin ulkopuolella eli siinä alle kymmenen astetta. Hotellin siivooja jätti huoneen ikkunat auki siivoamisensa jälkeen ja illalla hotellille palaillessa huone oli aina todella raikas ja raikkaana se pysyi koko yön. Irlantilaiset ovat kenties tottuneet kylmään, sillä näimme todella monta ihmistä t-paitasillaan tai muuten vain vähissä vaatteissa kadulla palloilemassa. Ja kyse ei ole vain iltaelämän vaatimasta pukeutumisesta vaan yleisestä trendistä.

Vaikka olen haukkunut saksalaista rakentamista, voin kylmästi todeta sen olevan valovuosia edellä vastaavaa irlantilaista. Tai no, irlannin tietämykseni rajoittuu kolmeen päivään, mutta muutamia kenties tosihuomioita tulin tehneeksi. Ikkunoita ei tarvitse eristää ja yksinkertaiset lasit riittävät. Hanat eivät tarvitse sekoittimia ja kylmän ja kuuman hanan on syytä olla erillään. Lavuaaria ei kannata sijoittaa vessaan, sillä sen voi aivan hyvin sijoittaa myös hotellihuoneen puolelle. Matkan aikana näin tasan tarkkaan yhden yhden käden hanan sekä yhteensä kaksi hanaa sekoittajalla. Yksikätinen hana oli jossain Dublinin museossa, jossa emme vessaa pidemmälle edenneet. Viime kesänä Lontoon ainoa yksikätinen hana löytyi British Museumista - mikä yhteensattuma!

Dublinissa oli muuten taas uusia erikoisia liikennevaloratkaisuita. Dublinin kävelijät saavat nauttia Düsseldorfin kollegoidensa kanssa keltaisista valoista. Lisäksi kävelijöiden mieltä virkistää joidenkin liikennevalojen laskuri, joka kertoo jäljellä olevan odotusajan.

Dublinin ykköskohteeksi nostan Guinness Storehousen, jossa pääsee tutustumaan mainion Guinness-oluen historiaan ja laskemaan oman Guinnessinsa hanasta. Oikeaoppinen Guinnessin laskeminen kestää yli kaksi minuuttia. Ensin pitää laskea hanasta olutta kaasun kanssa ja sen jälkeen pitää odottaa pari minuuttia oluen selkiämistä. Selkiämisen jälkeen lasi täytetään kaasuttomalla oluella piripintaan ja jälleen odotetaan hetki. Osaava laskija tekee vielä apilan oluen vaahtoon, mutta tämä on jo täydellisyyden tavoittelua. Tämän jälkeen olut on valmista nautittavaksi.

Sitten vielä matkalla opittuja faktoja eli kulttuuripuoli. Viikingit perustivat Dublinin. Irlannin virallinen symboli on harppu ja sininen väri. Myös apila ja vihreä symboloi Irlantia, mutta en päässyt selkyyteen harpun, sinisen, apilan ja vihreän suhteesta toisiinsa. Guinnessin harppu on muuten samanlainen kuin Irlannin virallinen harppu, mutta se on toisinpäin, koska Guinness ei saanut laittaa virallista symbolia tavamerkkiinsä. Guinnessin ennätystenkirja on alunperin oluenmyyntikikka. Irlannilla on naispresidentti. Irlannin presidentin ei tarvitse olla Irlannin kansalainen. Siinäpä suurimmat tiedon jyväset.

Irlannissa tuli taas havaittua oman mielen kieroutuminen Saksassa asumisen seurauksena. Koko ajan teki mieli yrittää kommunikoida saksaksi ihmisten kanssa, koska englanti ei tuntunut tarpeeksi vieraalta kieleltä ulkomailla käytettäväksi. Välillä huomasin ihmetteleväni lukemiani mainoksia tai muita tekstejä, kun ne eivät olleetkaan saksaksi vaan täysin ymmärrettävällä kielellä. Huh, mihinkähän tämäkin johtaa.

Irlannista poistuttaessa pääsimme ennätystiukkaan turvatarkastukseen ainakin omalla mittapuullani. Kaikkien matkustajien täytyi ottaa kengät jalastaan ja kaikki metalliesineet, kuten vyöt ja muut pois päältään. Sukkasillaan kävely turvatarkastuksessa tuntuu ensikertalaisesta hassulta.

Semmoinen reissu tällä kertaa. Halpamatkan koko hinnaksi muodostui lähes 500 euroa, joten ei se nyt varsinainen halpamatka ollut. Lisää saksatarinoita myöhemmin...

Moottoripyöriä ja elämää

134. päivä

Päivän ilmaisu: Messe eli messut

Perjantaina alkoi sitten saksan opiskelu. Opetus alkoi numeroista, aakkosista ja ääntämisestä. Ihme kyllä, kertaakaan emme käyneet läpi minun nimeni on blaablaa tai olen xx vuotta vanha –juttuja. Tänä vuonna kaksoistunteja on 5. Toivottavasti näiden tuntien aikana saa vähän pohjaa/rohkeutta saksan puhumiseen jokapäiväisissä tilanteissa. Saksassa olisi paljon opettelemista ja kauan menee, jos sitä meinaa osata käyttää englannin tasoisesti – tuskin ikinä siis. Työnantajan puolelta pidän loistavana vastaantulona sitä, että opiskelu tapahtuu työaikana. En olisi uskonut tämän olevan mahdollista, mutta näin on ilmeisesti monella muullakin, kun asiasta jälkeenpäin kyselin.

Lauantaina kävimme vähän isommalla suomiporukalla mopoilumessuilla (http://www.fighterama.de/en/) Rheinbergissä alle 50 kilometrin päässä. Porukkamme koostui minusta ja toisesta paikallisesta sekä neljästä mopomessujen takia Suomesta tulleesta. Messut keräsivät ihmisiä todella paljon ja suomalaisiakin tuli vastaan monta, kenties yli kymmenen. Messut olivat ainakin bomber-porukan suosiossa ja kohtuu kahjoa porukkaa taitavat olla. Ainakin erään standin esittelijänä olleen suomalaisen puheista jäi tällainen kuva. Hienoja ja hieman omalaatuisia pyöriä oli todella paljon nähtävillä. Erittäin suositeltava tapahtuma motoristeille ja liputkaan eivät maksaneet kymppiä enempää. Harmi vaan, ettei paikalla ollut ainuttakaan ei ”tuunattua” pyörää, sillä niitäkin olisin voinut katsella.

Polkupyörästä hajosi vaihteeksi uusi osa. Tällä kertaa katkesi seisontatuki, vaikka en sitä ole mitenkään väkivaltaisesti kohdellut. Pitää mennä joku päivä käymään pyörän myyneessä liikkeessä valittamassa. Tuskin valittamisesta mitään hyötyä on, mutta jotain myyjillekin pitää asiasta kommentoida. Aivan käsittämättömän laaduton pyörä kokonaisuudessaan. Paskan möivät!

Saksaan muuttaminen on näemmä muuttanut entistä elämäntyyliäni jonkin verran. Ennen oli aikaa jopa opiskella viikolla ja viikossa oli ainakin yksi tyhjempi päivä. Nyt joka päivä on ohjelmaa niin, ettei kotona juuri kerkiä olemaan ja viikonloput ovat järjestään varattu johonkin. Aina kun luulee, ettei mitään tapahdu, jotain tulee taas touhuttavaksi. Lisäksi yksi vapaa-aikaa selkeästi vähentävä asia on lisääntynyt työnteko. Ainakin oman liittoni tekemän sopimuksen mukaan työpäivä on kahdeksan tuntia ja siihen 45 minuutin ruokatauko päälle. Tämä on siis 45 minuuttia enemmän töissä joka päivä. Lisäksi mukaan tulevat ylityöt, joista kyllä maksetaan, mutta eipä se sitten vapaa-aikaa silti korvaa. Pitänee ottaa ainakin osa ylitöistä vapaina. Joka tapauksessa ulkomaan elämiseni tuntuu yhtä hektiseltä kuin turistina matkailu ulkomailla ja tähän tulee sitten työnteko päälle. Tätä ei silti pidä ottaa valituksena, koska kotona istumalla ei mualimaa näkisi ja mualiman katselun takia tänne on tultu.

Mopo talviteloille

129. päivä

Päivän ilmaisu: Winter eli talvi

Talvi tuli, kun mopo asettui talliin sijoilleen. Nyt sitä ressukkaa odottaa neljän kuukauden paikallaan olo. Sunnuntaina käväisin vielä ajamassa Bochumissa ja kaasuttelin ”karstat pois” koneesta. Bochumissa käväisin oikeastaan vain siksi, että tiesin missä se on. Nyt ei tarvitse käydä enää sielläkään, koska keskusta ei hirveästi säväyttänyt. Bochumista ei jäänyt mieleen oikeastaan muuta kuin sieg hailia torilla kovaan ääneen huutanut kaveri. Kaveria tuli rauhoittelemaan oikein kaksi poliisipartiota, vaikka mitään muuta ei tainnut tapahtua kuin pientä huutelua. Herkkänahkaisia nämä noista Hitler-viitteistä. Bochumista lähdettäessä sain sydämentykytyksia, kun mopo ei inahtanutkaan käynnistysnapin painamisesta. Pari minuuttia ehdin ihmettelemään ja mopoa pintapuolisesti tarkastelemaan, kun huomasin moottorin tappokytkimen olleen off-asennossa. Joku näppäräsorminen kävelijä lienee räpeltänyt kytkintä.

Bochumista kotiin tullessa ihmettelin kovasti oikeanpuoleisen kaistan tukkeututumista ja kahden muun kaistan hyvää vetoa. Vasta jonon melkein ohitettuani huomasin, että kaikki jonottivat kaistalla, koska tietyön takia se oli ainut, josta pääsi Düsseldorfiin. Vähän aikaa siinä sadattelin ja sitten poikkesin Essenin laitakaupungilla etsimässä uuden liittymän (ilman jonoa tällä kertaa). Tämä lienee kolmas kerta tänä kesänä, kun olen ajanut vastaavassa tilanteessa oikean liittymän ohi.

Kun Düsseldorfin kävelijöiden liikennevaloissa on keltainen valo, muualla näyttäisi olevan yksi vihreä valo ja kaksi punaista. Kävelijöiden keltaista liikennevaloa ei ilmeisesti juuri muualla ole. Kahta punaista valoa en kyllä ymmärrä, mutta niin se vain on. Täytyy selvitellä asiaa.

Lauantain suomipileet olivat menestys. Paikalle saapui viitisenkymmentä ihmistä ja moni teki uusia tuttavuuksia, mikä onkin suomipileiden kantava ajatus. Aluksi kävimme suorittamassa kulttuuriohjelman Kaiserswerthin linnaraunioita katsellen ja sitten siirryimme syömään. Syömisen jälkeinen ohjelma oli pelkästään irkkuravintolan alakerrassa istumista ja ihmisten kanssa rupattelua.

Maanantaina vietettiin Halloweenia. Halloween näyttäisi olevan Saksassa hieman suurempi juttu kuin Suomessa. Joka ravintola oli täynnä ja moniin paikkoihin maksoi jopa sisään. Myös halloweeniin kuuluvaa pukeutumista näkyi siellä täällä, mutta itse en vaivautunut. Jotkut innostuivat koristelemaan näyttävästi pihansa, mutta näitä taloja en montaa nähnyt.

Puut tuntuvat tiputtavan lehtensä yhdellä kertaa ja yhtä aikaa. Joillakin kaduilla lehtiä on kertakaikkiaan valtavasti. Yksi syy lehtien näennäiseen paljouteen voi olla niiden iso koko. En silti Suomessa muista vastaavaa nähneeni pienemmilläkään lehdillä. Toisaalta Suomessa ruska-aika voi olla pitempi ja sen takia lehtiä on koko ajan vähän.