Ulkomaille Irlantiin

143. päivä

Päivän ilmaisu: Irland eli Irlanti

Kirjoitteluun tuli aikamoinen tauko neljän päivän Irlannin loman takia. Lomaa edeltävä aika meni valmisteluun ja eipä sitä lomallakaan kirjoittamaan päässyt. Olin lauantaista tiistai-aamuun Dublinissa ja vaikkei Dublinin tai Irlannin kommentointi varsinaisesti liity Saksaan, niin tehdäänpä pientä vertailua kuitenkin.

Valitsimme Dublinin matkakohteeksi alun perin melkein pelkästään lentolipun hinnan perusteella. Lippu Köln-Bonnin kentältä Dubliniin maksoi n. 40 euroa, mutta tähän on syytä laskea lisäksi 33,6e junalipusta. Matka Düsseldorfista Dubliniin maksoi siis alle 75 euroa. Junamatkat tuovat matka-aikaan tunnin suuntaansa lisää, riippuen junien aikataulusta ja luottamuksesta Deutsche Bahnin aikatauluihin. Lentoyhtiönä oli German Wings.

Koska kyse oli halpamatkasta, valitsimme myös hotellin hinnan perusteella. Hotelliksi löytyi hotelli Harding Dublinin keskustasta. Keskustahotelli on loistava valinta Dublinin kokoisessa kaupungissa, sillä kaikki keskustan pääkohteet ovat kävelymatkan päässä (alle 30min talsimista). Dublinissa pitäisi olla 1,4 miljoonaa asukasta, mutta sitä ei keskustan koossa ainakaan huomaa. Jos kävely ei maita, pääsee Dublinin keskustassa risteilevillä kiertoajelubusseilla kaikkiin nähtävyyksiin mukavasti ja halvalla (14e). Mukavuuteen ei tosin kuulu lämpimät bussit ja marraskuussa kaksikerrosbussin kattamattomassa yläkerroksessa tuppaa tulemaan hieman viileä.

Tulo ja menomatkalla meitä palvelleet taksikuskit olivat loistavaa juttuseuraa. Paikalliset eivät muutenkaan tuntuneet jäävän sanattomiksi ja baareissa palvelu pelasi hieman eri malliin kuin mihin Saksassa on tottunut – tiskillä ei kauaa tarvinnut notkua ennen kuin tilaus oli jo tehty. En tiedä mistä johtuu, mutta kaiken kaikkiaan irlantilaiset (tai mitä lie tapaamamme ihmiset olivat, joukossa oli paljon turisteja) tuntuivat mukavilta ja eläväisiltä ihmisiltä. Huonoa tai epäystävällistä palvelua emme saaneet missään, ellei hotellin aamiaisen pitkää odottelua pidä sellaisena. Matkamuistokaupan myyjä osasi palvella jopa suomeksi, suomalainen kun oli.

Jos ihmiset olivat ystävällisiä ja lämpimiä, eivät irlantilaiset talot, kaupat tai muutkaan paikat sitä olleet. Lähes joka paikassa oli kylmää. Hotellihuoneessa lämpötila taisi olla siinä viidentoista asteen tuntumassa. Monessa kaupassa ulko-ovet olivat apposen auki ja kaupassa oli suunnilleen sama lämpötila kuin ulkopuolella eli siinä alle kymmenen astetta. Hotellin siivooja jätti huoneen ikkunat auki siivoamisensa jälkeen ja illalla hotellille palaillessa huone oli aina todella raikas ja raikkaana se pysyi koko yön. Irlantilaiset ovat kenties tottuneet kylmään, sillä näimme todella monta ihmistä t-paitasillaan tai muuten vain vähissä vaatteissa kadulla palloilemassa. Ja kyse ei ole vain iltaelämän vaatimasta pukeutumisesta vaan yleisestä trendistä.

Vaikka olen haukkunut saksalaista rakentamista, voin kylmästi todeta sen olevan valovuosia edellä vastaavaa irlantilaista. Tai no, irlannin tietämykseni rajoittuu kolmeen päivään, mutta muutamia kenties tosihuomioita tulin tehneeksi. Ikkunoita ei tarvitse eristää ja yksinkertaiset lasit riittävät. Hanat eivät tarvitse sekoittimia ja kylmän ja kuuman hanan on syytä olla erillään. Lavuaaria ei kannata sijoittaa vessaan, sillä sen voi aivan hyvin sijoittaa myös hotellihuoneen puolelle. Matkan aikana näin tasan tarkkaan yhden yhden käden hanan sekä yhteensä kaksi hanaa sekoittajalla. Yksikätinen hana oli jossain Dublinin museossa, jossa emme vessaa pidemmälle edenneet. Viime kesänä Lontoon ainoa yksikätinen hana löytyi British Museumista - mikä yhteensattuma!

Dublinissa oli muuten taas uusia erikoisia liikennevaloratkaisuita. Dublinin kävelijät saavat nauttia Düsseldorfin kollegoidensa kanssa keltaisista valoista. Lisäksi kävelijöiden mieltä virkistää joidenkin liikennevalojen laskuri, joka kertoo jäljellä olevan odotusajan.

Dublinin ykköskohteeksi nostan Guinness Storehousen, jossa pääsee tutustumaan mainion Guinness-oluen historiaan ja laskemaan oman Guinnessinsa hanasta. Oikeaoppinen Guinnessin laskeminen kestää yli kaksi minuuttia. Ensin pitää laskea hanasta olutta kaasun kanssa ja sen jälkeen pitää odottaa pari minuuttia oluen selkiämistä. Selkiämisen jälkeen lasi täytetään kaasuttomalla oluella piripintaan ja jälleen odotetaan hetki. Osaava laskija tekee vielä apilan oluen vaahtoon, mutta tämä on jo täydellisyyden tavoittelua. Tämän jälkeen olut on valmista nautittavaksi.

Sitten vielä matkalla opittuja faktoja eli kulttuuripuoli. Viikingit perustivat Dublinin. Irlannin virallinen symboli on harppu ja sininen väri. Myös apila ja vihreä symboloi Irlantia, mutta en päässyt selkyyteen harpun, sinisen, apilan ja vihreän suhteesta toisiinsa. Guinnessin harppu on muuten samanlainen kuin Irlannin virallinen harppu, mutta se on toisinpäin, koska Guinness ei saanut laittaa virallista symbolia tavamerkkiinsä. Guinnessin ennätystenkirja on alunperin oluenmyyntikikka. Irlannilla on naispresidentti. Irlannin presidentin ei tarvitse olla Irlannin kansalainen. Siinäpä suurimmat tiedon jyväset.

Irlannissa tuli taas havaittua oman mielen kieroutuminen Saksassa asumisen seurauksena. Koko ajan teki mieli yrittää kommunikoida saksaksi ihmisten kanssa, koska englanti ei tuntunut tarpeeksi vieraalta kieleltä ulkomailla käytettäväksi. Välillä huomasin ihmetteleväni lukemiani mainoksia tai muita tekstejä, kun ne eivät olleetkaan saksaksi vaan täysin ymmärrettävällä kielellä. Huh, mihinkähän tämäkin johtaa.

Irlannista poistuttaessa pääsimme ennätystiukkaan turvatarkastukseen ainakin omalla mittapuullani. Kaikkien matkustajien täytyi ottaa kengät jalastaan ja kaikki metalliesineet, kuten vyöt ja muut pois päältään. Sukkasillaan kävely turvatarkastuksessa tuntuu ensikertalaisesta hassulta.

Semmoinen reissu tällä kertaa. Halpamatkan koko hinnaksi muodostui lähes 500 euroa, joten ei se nyt varsinainen halpamatka ollut. Lisää saksatarinoita myöhemmin...