Turkkilaisdiskoilua

9.7.2005 Lauantai 13. päivä

Päivän ilmaisu: Türkisch eli turkkilainen

Lauantaina ajattelin etsiä lisää Hondan liikkeitä, joita eräs saksansuomalainen oli aiemmin mainostanut. En kuitenkaan muita löytänyt ja Hein Gericken liikkeen edustaja väitti, että muita Hondan liikkeitä ei ole kuin Hondan oma liike. Hein Gerickeltä kysyin Suzuki Bandit 650S:n hintaa. Pyörä lähtisi samoilla varusteilla kuin Honda, mutta noin 100-200e halvemmalla. Taidan valita siis Honda, vaikka en valintaa voi mitenkään muuten perustella kuin autokoulun Honda-kokemuksella (melkein sama pyötä, mutta 100 kuutiota pienempi kone).

Kävin lauantaina ostamassa peiton, koska edellinen yö tuntui ensimmäistä kertaa kylmältä. Tavaratalon myyjistä ilmeisesti vain osa on erikoistunut englanninkieleen ja sain ensimmäistä kertaa kokea hankaluuksia kaupassa. Ensimmäinen myyjä haki minulle toisen myyjän, joka osasi kertoa, että peitot eivät ole heidän osastonsa asioita, vaikka peittoja heidän osastollaan olikin näytillä. Hän kehotti menemään oikealle osastolle, jonka ilmeisesti ainut englantia puhuva myyjä oli kiireinen. Kymmenen minuutin odottelulla sain myyjän kuitenkin palvelemaan ja hänen kanssaan kommunikointi sujui ihan luontevasti. Voisin kyllä lyödä vetoa, että muutkin myyjät olisivat osanneet tarpeeksi englantia, mutta kai se sitten oli liian vaikeata heille.

Lauantaiksi olin jo sopinut tapaavani suomalaisia Altstadissa. Mitään sen kummempaa ei tällä reissulla tapahtunut, mutta tulipa tutustuttua turkkilaiseen diskoon. Hieman limainen meno tässä paikassa. Paluumatkalla U-bahnissa eräs turkkilainen hehkutti minulle (saksaksi), että hänen kaverinsa oli kaksi kuukautta saksassa ja puhui saksaa sen jälkeen. Suomalainen seurue tuntui muutenkin kiinnostavan saksalaisia kanssamatkustajia, mutta itse en (julmien) sakemannien kanssa jaksanut jutustella. Viiden aikaan alkoi jo olemaan vähän väsynyt olo.
Joukkoliikenteellä on helppo liikkua täällä. U-bahneja menee läpi yön, kuten myös S-bahneja. Harmi vaan, että lähin S-bahnin asema on nykyisestä asunnosta kahden kilometrin päässä ja kävely kesti noin 25 minuuttia. Täytyy tehostaa asunnon hakua…

KELA osoitti absoluuttisen tehokkuutensa ja keskiviikkona kysymäni todistus kuulumisesta suomalaiseen sosiaaliturvaan tuotti kirjeen postilaatikkooni. Niin, täällä Kusti polkee myös lauantaisin. KELAn paperi oli myös odottamattoman selkeästi ja täydellisesti kirjoitettu. Ei muuta kuin pisteet KELAlle!